Tässä numerossa kerromme Berliinissä toimivasta lääketieteen historian museosta (1). Sen perusti modernin patologian isänä tunnettu Rudolf Virchow (1821–1902) vuonna 1899. Alkuaikoina museossa esiteltiin Virchowin laajaa patologisten näytteiden kokoelmaa, myös tavallisille berliiniläisille.

Suomessa on perusteilla Terveysmuseosäätiö, jonka tavoitteena on saada aikaan terveydenhuollon historiaa esittelevä valtakunnallinen museo. Hankkeessa on mukana 14 toimijaa, muiden muassa Apteekkariliitto, Duodecim-seura, Lääkäriliitto, Soste Suomen sosiaali ja terveys ry, Super ja Tehy.

Monissa sairaaloissa on pieniä museoita, joiden toiminta saattaa olla yhden aktiivisen henkilön varassa ja jotka usein ovat avoinna vain sovitusti. Lisäksi vanhoja lääketieteellisiä välineitä ja laitteita lienee hujan hajan pitkin maata sairaaloiden kellareissa. Tällaisen historiallisen aineiston pelastaminen ja säilyttäminen on yksi uuden museon tavoitteista.

On merkille pantavaa, että suunnitteilla on terveydenhuollon, ei yksinomaan lääketieteen museo. Esimerkiksi terveydenhoidon tutkimukselle olennaisen tilastoinnin aloitti Krimin sodan uhrien parissa työskennellyt sairaanhoitaja Florence Nightingale (2).

Lääketieteen historiaa saatetaan joskus esittää merkittäviä keksintöjä tehneiden suurmiesten (koska menneinä aikoina melkein kaikki heistä olivat miehiä) jonona tai nykyisen lääketieteen kehitykseen johtaneiden havaintojen suoraviivaisena ketjuna (3).

Kaikki uusia havaintoja tai keksintöjä tehneet lääketieteilijät ovat kuitenkin toimineet oman aikansa ympäristössä. Käytettävissä olleet tutkimusmenetelmät ja -välineet mutta myös ajan aatteet, teoriat sekä instituutiot ovat vaikuttaneet heidän toimintamahdollisuuksiinsa ja ajatteluunsa. Lääketiede on kehittynyt vuorovaikutuksessa kunkin ajan yhteiskunnallisten ilmiöiden kanssa (3,4).

Laajempi näkökulma historiaan auttaa hahmottamaan oman ammattiryhmän kehityksen ja ymmärtämään sen aseman terveydenhuollon kokonaisuudessa. Parantajia on ollut kautta ihmiskunnan historian. Yliopistoissa koulutettujen lääkärien selviytyminen nykyiseen asemaansa on melko tuore ilmiö (3).

Vasta parin sadan vuoden ajan lääkäreillä on ollut muita parantajia tehokkaampia keinoja auttaa potilaitaan (3). On myös esitetty, että lääketiede alkoi kehittyä oikeasti tieteelliseksi vasta 1900-luvun loppupuoliskolla, kun hoitojen vaikutuksia alettiin tutkia järjestelmällisesti (2).

Vaikka on selvää, että lääketieteellinen tieto vanhenee nopeasti uuden tiedon karttuessa, historian harhapolut ja umpikujat saattavat herkästi unohtua. Monet tieteelliset teoriat ja näkemykset ovat kehittyneet sokean haparoinnin ja yrityksen ja erehdyksen kautta. Vain jälkikäteen, nykyisen tietämyksen lähtökohdasta tarkasteltuna voi olla havaitsevinaan suoria ja johdonmukaisia kehityslinjoja (3).

Kunakin aikana on ajateltu, että käsissä on oikea lääketieteellinen tieto ja totuus – humoraalipatologiasta ja neljän nesteen opista alkaen (3,4). Siksi nöyryys on paikallaan. Tulevaisuudessa myös moni nyt varmana pidetty tieto osoittautuu virheelliseksi. Toisaalta todennäköisesti keksitään sellaista, mitä emme vielä osaa edes kuvitella.

Museohankkeen hallintoneuvoston puheenjohtajan Minna Kailan mukaan tulevassa museossa ei ole tarkoitus katsoa vain menneisyyteen. Myös tulevaisuusnäkökulma on suunnitelmissa mukana: mitä mahdollisuuksia lääketiede ja terveydenhuolto voivat meille vielä tarjota.