Kesken yhden tavanomaisen nuorisopsykiatrisen työpäiväni huomasin olevani vallanpitäjä. Nuoren potilaani äiti toivoi lausuntoa koululle uimatuntien vaihtamiseksi maalajiin, ja sitä laatiessani ihmettelin, mihin kaikkeen kantaani nykyisin kysytään. Aloin kirjata ylös lausuntopyyntöjä tammikuusta eteenpäin.

Lääkärinlausunto mopokortin teoriakokeen lisäaikaa varten.

Lääkärinlausunto yhteishaun harkinnanvaraista hakua varten.

Lääkärinlausunto liikuntatuntien korvaamiseksi liikuntapäiväkirjalla.

Lääkärinlausunto kolmipyöräisen polkupyörän saamiseksi apuvälinelainaamosta.

Lääkärinlausunto invapysäköintilupaan.

Lääkärinlausunto liikunnanopettajalle, kun potilas ei halua osallistua koulun uintituntiin kehohäpeän takia.

Lääkärinlausunto koulupäivien lyhentämiseksi.

Lääkärinlausunto kiireellisinä (mielellään tänään!) lastensuojelutoimenpiteiden suunnittelua varten.

Lääkärilausunto lapsen vanhemman hakiessa osittaista hoitovapaata.

Lapsella on astma ja keittiönkaapeissa hometta. Keittiöremontti nopeutuu, kunhan on lääkärinlausunto.

Pyykkikone hajosi ja nyrkkipyykki ei onnistu atopian takia. Uuden koneen saa nopeammin, kun toimittaa lääkärinlausunnon.

(Kaksi viimeistä kohtaa ovat lainassa nuorisopsykiatrikollegalta. En ole ainoa lausuntoautomaatti tällä alalla.)

Ja tietysti näiden päälle vielä vammaistuki alle ja yli 16-vuotiaalle, kuntoutusraha, kuntoutustuki, omaishoidontuki, eläkkeensaajan hoitotuki, psykoterapiat ja muut kuntoutukset.

Lääkärit käyttävät Suomessa huomattavan paljon julkista valtaa. Lääkärin käyttämä valta on lausuntovaltaa – olemme portinvartijoina moniin etuisuuksiin, lupiin ja suoranaisiin oikeuksiin.

Tällainen vallan siiloutuminen huolestuttaa minua. Mistä kaikesta se kertoo ajassamme?

Ehkä luottamuspulasta toista kohtaan; asianomaisen asiantuntijuutta ei uskota, jatkuvasti epäillään tarkoitusperiä ja väärinkäytöksiä? Huolestuttavaa.

Arkisten ilmiöiden medikalisointi, tarve saada lääketieteellinen selitys kaikelle mahdolliselle on vielä huolestuttavampaa. Missä on maalaisjärki ja kyky keskustellen ratkaista asioita?

Minä haluaisin tehdä potilastyöni hyvin ja ottaa kantaa vain niihin päätöksiin, jotka hoidon onnistumisessa tarvitaan. Mutta ympäröivä järjestelmä on päättänyt asian toisin.

Joku on niinkin ajatellut, että juuri minulla on osaamista määritellä oppilaan koulun käyntiin tarvittavia kevennystoimia yli ja ohi pedagogian ammattilaisen, opettajan (Lausuntopyyntö koulunkäynnin keventämisestä).

Juuri minun kirjoittamani lausunto saa valtavan painoarvon, kun lastensuojelussa mietitään huostaanottoa tai muita tukitoimia (Lääkärinlausunto lastensuojelun tukitoimien suunnittelua varten).

Eikö tähän ole olemassa toinen korkeakoulutettu ammattikunta, jonka osaamista ovat sosiaalisten ongelmien ehkäisy, vähentäminen ja poisto?

Ymmärrän toki, että kun yhteisiä varoja jaetaan etuisuuksien muodossa, täytyy päätöksen olla perusteltu ja harkittu.

Monta kertaa olen kuitenkin myös miettinyt, eikö tekoäly saisi lapioitua lausuntoa vastaavat asiat potilaskertomusteksteistä tai voisiko sen tehdä joku muu tehtävään koulutuksen saanut henkilö kuin lääkäri?

Lausunnon, lyhyenkin, kirjoittaminen, on aika pois jostain muusta. Se joku muu voisi olla potilaspapereihin tutustumista tai hoidonsuunnittelua muun henkilöstön kanssa.

Niin pitkään, kun joka niemessä ja notkossa ei istu nuorisopsykiatri peukaloitaan pyörittämässä, ei meidän ammattikuntamme arvokasta työaikaa voi käyttää uimatuntien väistelyyn ja polkupyörän hankintaa varten.

Yllä olevan lausun kunnian ja omatunnon kautta.