Kuvitellaan, että lääkärit koulutetaan Suomessa näin:

Heitä tulee tasan niin paljon kuin kaupalliset kouluttajat haluavat tuottaa. Ei ole takeita, että ketään ylipäätään valmistuu. Lukukausimaksut ovat kymmeniätuhansia euroja. Medisiinarilla pitää ennen aloittamista olla takanaan muu tutkinto ja kaksi vuotta töitä.

Kaikki tämä on totta psykoterapiakoulutuksessa. Siitä huolimatta, että terapia on todistettu vaikuttavaksi ja on osa julkista terveydenhuoltoa.

Terapeuttikoulutusten kokonaisuutta ei Suomessa ohjaa eikä valvo kukaan. Määrän lisäksi sattuman varassa roikkuvat laatu ja tasavertaisuus: opinnot maksavat kymmeniätuhansia euroja, joten opiskelijat eivät valikoidu kyvykkyyden mukaan.

Opintovelat pitää maksaa, joten valmistumisen jälkeen hakeudutaan yksityiselle puolelle ja nostetaan taksat korkealle.

Kysyntää nimittäin riittää.

Yli puolet työkyvyttömyyseläkkeistä ja kolmasosa sairauspäivärahoista kytkeytyy mielenterveyteen. Yhteiskunnalle erityisen kalliiksi tulevissa alle 30-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkkeissä mielenterveyssyiden osuus on kaksinkertaistunut 2000-luvulla (1). OECD:n arvion mukaan mielenterveyden ongelmat maksavat Suomelle 11 miljardia euroa vuodessa (2).

Terapian saatavuus on siis kärsimyksen vähentämisen lisäksi yhteiskunnan etu.

Artikkelimme tämän numeron sivuilla 1388–94 pohtii, mitä pitäisi tehdä.

Vuonna 2021 tehty kansalaisaloite totesi ykskantaan, että terapeutteja on liian vähän ja ehdotti koulutuksen muuttamista maksuttomaksi (3). Aloitteen hyväksynyt sivistysvaliokunta lausui ympäripyöreästi ja vetosi sosiaali- ja terveysministeriössä käynnistyviin selvityksiin. Kuten kerromme, selvitykset ovat käynnissä ja edennevät poliittisille päättäjille syksyn aikana.

Ongelma on monitahoisempi kuin aloitteesta saattoi ymmärtää. Koulutuksen maksuttomuus ei ole oikotie onneen. Ohjelmiin on hakijoita enemmän kuin paikkoja.

Psykoterapiaa vaivaa tehottomuus koko järjestelmän tasolla. Rahaa on liian vähän, ja se kohdentuu tehottomasti. Vastuut ovat perustasolla epäselviä, ja tämä ohjaa potilaita erikoissairaanhoitoon. Kuten sivistysvaliokunta totesi, voimia olisi syytä suunnata varhaiseen tukeen, ongelmien ehkäisyyn ja lyhyempiin terapioihin.

Koulutus on kuitenkin osa kokonaisuutta, jota ilman mielenterveyden hoito ei Suomessa korjaudu. Tarvitaan järeämpää ohjausta ja sen varmistamista, että opintoihin hakeutuvat kyvykkäimmät ihmiset.

Yliopistot ostavat koulutuksen nykyään ulkoa, ja oppi tulkitaan täydennyskoulutukseksi. Sisältöä säätelee sosiaali- ja terveysministeriö. Ministeriön tulee saada valtuus säädellä myös koulutettavien määriä ja terapia-aloja. Yliopistojen tulisi tarjota polku terapeutiksi osana erikoistumista. Kuten artikkelimme kertoo, Varsinais-Suomessa näin on tehty, ja kokemukset ovat rohkaisevia. Psykiatriaan erikoistuvien määrä kasvoi.

Nopea keino on koulutuksen hyväksyminen vähennyskelpoiseksi verotuksessa. Poliitikot ottavat tähän kantaa jo syksyllä.

Ruotsissa psykoterapiakoulutuksella on kaksi tasoa. Ensimmäisen tason voi saavuttaa osana perustutkintoa (4). Oikeudet riittävät silloin lähinnä lyhytterapioihin. Malli voisi toimia myös Suomessa.