Tilastot kertovat karua kieltä. Viime vuosikymmenellä ylipainon ja lihavuuden esiintyvyys Suomessa vastasi eurooppalaista keskitasoa. Nyt suomalaiset ovat Euroopan kolmanneksi lihavin kansa (1).

Erityisesti lasten ja nuorten näkökulmasta kehitys on huolestuttava. Siitä ovat kertoneet myös kouluissa tehtävät Move-tutkimukset (2). Sairastumisriskiä lisäävä lihavuus on yleistynyt ja hyvinvointi polarisoitunut entisestään. On surullista, että erot syntyvät jo lapsuudessa.

Yli miljoonan suomalaisen painoindeksi on vähintään 30, ja satakuntatuhatta käyttää lihavuuslääkkeitä. Tilastomuutos on niin nopea, ettei ympäristötekijöitä voi sulkea pois.

Suomi on amerikkalaistunut vauhdilla. Sukupolvi sitten oli tavallisempaa kulkea polkupyörällä ja jalan. Nyt selvä enemmistö matkoista tehdään henkilöautolla (3). Yhä suurempi osa arjen askareista hoidetaan ilman fyysistä aktiviteettia, hyötyliikuntaa.

Samanaikaisesti arkeen ovat juurtuneet älylaitteet, suoratoistopalvelut, sosiaalinen media, energiajuomat, kauppojen herkkuhyllyt ja laajamittainen etätyö. Elokuvateatterin on korvannut kotisohva, pihapelit tietokoneella pelaaminen. Autolla pääsee kauppaan ja töihin, kuntosalille ja harrastuksiin.

Elintavat ja suhde arkiliikuntaan opitaan ja opetetaan kotona. Pienten lasten vanhemmille on vuosien ajan iskostettu: kuljeta, kustanna ja kannusta. Kuljettaminen on otettu kirjaimellisesti. Jotkin koulut ohjeistavat, ettei pienimpien koululaisten sovi kulkea opintiellä pyörällä.

Löytyisipä koulu tai urheiluseura, joka kannustaisi vanhempia kulkemaan lapsen rinnalla lähikouluun ja harrastuksiin omalla lihasvoimalla. Näin primääriympäristö oppilaitosten ympärillä olisi kaikille myös turvallisempi liikkua.

Ravitsemus-, liikunta- ja Käypä hoito -suositukset eivät ole kääntäneet kehitystä.

Norjassa on toisin, vaikka sielläkin on kylmä talvi ja pitkät välimatkat. Perheet liikkuvat yhdessä, arkiliikunta on suosittua. Alle 12-vuotiaiden urheilutapahtumissa tarkat tulokset pidetään vakan alla. Lihavuus on naapurimaissa harvinaisempaa kuin Suomessa.

Painosta pitää uskaltaa puhua neutraalisti ja suoraan. Juuri lääkärikunnalla on tähän mahdollisuus. Lihavuuteen liittyy syyllisyyttä ja kulttuurisesti arvottavia mielikuvia. Kyse ei ole ulkonäöstä. Kyse on terveydestä ja kustannuksista, elämänlaadusta.

Lääkäreille tilanne on toisaalta haastava. Miten ratkaista apua tarvitsevan yksilön ongelma, jota ympäröivä kulttuuri ylenpalttisesti ruokkii? Lihavuuslääkkeet olisivat osalle toimiva ratkaisu, mutta niiden kustannukset ovat suuret. Ajatus lihavuudesta sairautena yleistyy, ja lääkeyhtiöiden toiveena olisi saada lääkkeet kaikkien tarvitsevien ulottuville.

Lääkkeet ovat tehokkaita mutta eivät ratkaise juurisyitä. Ei ole kestävää, että potilas saa lääkkeet käteen ja vanhat elämäntavat jatkuvat. Tarvitaan tietoa, hoidon jatkuvuutta ja laajempi kulttuurin muutos. Pikavoittoja ei ole tarjolla.