Sanotaan, että suunnittelet tiedotuskampanjaa syystalven kausirokotuksista. Miten viestit visuaalisesti, mistä on kyse?

Käytätkö kuvituskuvaa kaarimaljassa lojuvista ruiskuista tai tieteellisteollisessa sinivalossa kylpevästä rokotepullosta? Ehkä lämpimän väriset, pyöristetyt ikonit loisivat mukavampaa tunnelmaa. Olisiko ruisku vähemmän uhkaava, jos sillä olisi ilmeikkäät silmät ja kulmakarvat kuten Microsoftin takavuosien klemmarihahmolla?

Rokottamista on vaikea kuvittaa konkreettisesti ja neutraalisti.

Osasyy on neula. Harva pitää ihonsa lävistämisestä, ja rokotettavan lapsen itku herättää aikuisessa alkukantaisen tarpeen suojella. Samasta syystä neula on myös rokotusvastaisen kuvaston keihäänkärkiä.

Lihaan työntyvän piikin tilalla rokottamisen kuvana käytetään monin paikoin vaikkapa kilpeä, missä on jo ideaa. Kuvat ovat kuitenkin vain osa rokottamiseen kytkeytyviä monimutkaisia kulttuurisia merkityksiä.

Miksi rokottaminen on niin altista disinformaatiolle? Miksi Pähkinäsaaren rauhan raja jakaa Suomen rokotuskattavuutta seitsemänsataa vuotta myöhemminkin? Miksi asenteet rokotuksia ja EU:ta kohtaan korreloivat?

Vaikka rokotukset on kehitetty terveyttä suojelemaan, niiden imagoa voi tahrata tauteihin yhdistetty lika ja vaara. ”Mätää pannaan ihmiseen, veri vaihtuu toiseksi”, eräs suomalainen luonnehti vuoden 1954 kyselytutkimuksessa, eivätkä monet huolet ole olennaisesti muuttuneet.

Jos rokotusten haittavaikutukset pelottavat, hyödyt taas ovat näkymättömiä. Vasta-aineita ja T-soluja ei voi havaita paljain silmin, ja jos rokotustapahtumasta jää jokin kouriintuntuva merkki, se on pistoskohdan jomotus. Tärkein tulos on oikeastaan, ettei mitään tapahdu.

Pimentoon voi jäädä myös taustalla tapahtuva asiantuntijatyö. Rokottaminen ei ole mahdollista ilman politiikkaohjelmia, kylmäketjuja ja toimivia julkisia palveluita, mikä voi näyttäytyä kasvottoman koneiston työnä – jos näkyy ollenkaan.

Epäily esivaltaa kohtaan ulottuu myös rokotuksiin. Taudeilta suojautuminen voidaan nähdä tottelevaisuuskysymyksenä, kieltäytyminen katsantokannasta riippuen vapaamatkustamisena tai vapaustaisteluna. Joidenkin maiden rokottamattomille asettamat sanktiot tuskin ainakaan lievittävät polarisaatiota.

Kun mielikuvat ovat voimakkaita, asiakysymyksestä tulee helposti identiteetin jatke. Silloin puhtailla papereilla eivät pääse rokotteiden puolustajatkaan.

Jos rokotusmyönteisyydellä haluaa signaloida olevansa tieteen ja järjen puolella, voi tahattomasti tulla lisänneeksi vastakkainasettelua. Esimerkiksi rokottamattomia sketseissään parjaavat koomikot voivat työntää vilpittömiä epäilijöitä syvemmälle kaninkoloihinsa. Toisaalta kaikki hyvää tarkoittavat vaatimukset vaikkapa kansallisen rokotusohjelman laajentamiseksi eivät välttämättä ole terveystaloustieteellisesti perusteltuja.

Lopulta rokotteet ovat vain immuunijärjestelmän sparraajia, biologisia valmisteita, joilla lääkkeiden lailla on hyötyjä, haittoja ja harkittuja käyttöaiheita. Niiden pelkistäminen minkään muun symboliksi ei oikein tee oikeutta vuosisatojen aikana karttuneelle mikrobiologian ja immunologian ymmärrykselle, joka on johtanut luonnolliseen keinoon ehkäistä tappavia ja rampauttavia tauteja.

Rokottamisen todenmukaisinta kuvastoa ovat ehkä ihmiset: kansanterveystyön viimesijaiset edunsaajat ja kulissien takana puurtavat ammattilaiset.

Fokus ihmisissä voi parhaimmillaan auttaa ymmärtämään ihmisiä toisenlaistenkin mielipiteiden takana.