Ruudun takaa
Eräs lääketieteen historian merkillisimpiä episodeja koettiin Portugalissa vuonna 2006. Elettiin toukokuuta ja terveysasemille alkoi ilmestyä teini-ikäisiä, jotka kärsivät samankaltaisista oireista: ihon kutinasta, hengitysvaikeuksista ja huimauksesta. Kun potilaita vain tuli yhä enemmän, lääkärit alkoivat kummastella outoa epidemiaa. Mikä se sellainen epidemia on, joka iskee vain teini-ikäisiin?
Vastauskin saatiin pian. Portugalin televisiossa pyöri nuorille suunnattu suosittu televisiosarja nimeltä Mansikoita sokerilla. Kävi ilmi, että eräs sarjan roolihenkilöistä oli saanut mystisen virustartunnan, joka aiheutti iho-oireita, hengitysvaikeuksia ja huimausta. Muutamassa viikossa roolihenkilön oireet tarttuivat 300 koululaiseen 14 eri koulussa – ja meni ohitse yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.
Portugalin tapauksessa oli kyse aidosta massahysteriasta tai psykogeenisestä massasairaudesta kuten termi nykyään kuuluu. Se kuitenkin poikkeaa monista muista massahysterian tapauksista siinä, että se sai alkunsa täysin kuvitteellisen henkilön oireista ja tartunta tapahtui television välityksellä. Tämä tietenkin mietityttää minua aikana, jolloin ihmiset istuvat ruutujensa äärellä ja lukevat heille tuntemattomien ihmisten tarinoita oireista, joita on tullut rokotuksen jälkeen. Mitenköhän hyvä idea on tarkkailla fyysisiä tuntemuksiaan, jos jo muutenkin ahdistaa ja pelottaa?
Mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua mille tahansa rokotekampanjalle? Kenties se, jos lapset rokotuksen jälkeen alkaisivat pyörtyillä ja jotkut kaatuisivat kouristellen maahan. Oireet leviäisivät lapsesta toiseen, pian koulun piha olisi täynnä ambulansseja ja keltainen lehdistö repisi kissankokoisia otsikoita viikkokausia. Eikä tämä ole kuvitelmaa, näin on käynyt monta kertaa.
Vuonna 2010 Taiwanissa rokotettiin koululaisia influenssapandemiaa vastaan. Noin kaksi tuntia rokotuksesta 46 lasta yhdessä koulussa alkoi tuntea heikotusta, pahoinvointia ja huimausta, ja heidät vietiin sairaalaan tutkittavaksi. Lähes kaikki kotiutettiin samana päivänä, mutta seuraavina viikkoina vastaavia episodeja koettiin eri puolilla Taiwania kolmellasadalla lapsella. Asiantuntijoiden mukaan kyseessä oli psykogeeninen masssairaus.
Entäpä jäykkäkouristus-kurkkumätä -rokotus Jordaniassa vuonna 1998. Rokotusta seuraavana päivänä kaksi lasta kaatui koulun pihalla. Opettajat soittivat terveysviranomaiset paikalle, koska pelkäsivät epidemiaa. Pian oireilijoita tuli lisää ja 55 lasta vietiin sairaalaan. Pian alkoi levitä huhu lasten oireiden ja rokotuksen yhteydestä, jonka seurauksena noin 800 lasta liittyi oireilijoiden joukkoon, ja rokotuskampanja keskeytettiin. Mitään syytä lasten oireilulle ei löytynyt ja tapaus diagnosoitiin massahysteriaksi.
Ihmisen sanotaan olevan biopsykososiaalinen olento. Lääkärit ovat hyviä biologisessa, psykologit psykologiassa, mutta massahysteriat edustavat sosiaalista puolta. Jos ihmisille ehdottaa, että oireet voivat tarttua sosiaalisesti, seurauksena on aina suuttumus. Silti olen varma, että näin tapahtuu, ja paljon tapahtuukin.
Eikä massahysteria ole vain maallikoiden ilmiö. Sen pauloihin voi joutua myös rautaisen rationaaliset ja pragmaattiset ihmiset – kuten Yhdysvaltain ulkoministeriön diplomaatit. Viitaan tällä Havannan oireyhtymään, jossa amerikkalaisdiplomaatit ovat kokeneet outoja oireita ensin Havannassa, mutta myöhemmin myös muissa kaupungeissa. Syyksi on ehdotettu mitä kummallisimpia asioita, kuten mikroaaltoaseita, mutta massahysterian tutkijoiden mielestä kyseessä on koulukirjaesimerkki psykogeenisestä massasairaudesta.
Tunnusomaista tässäkin on, että diplomaatit itse eivät millään suostu nielemään ajatusta psykogeenisestä oireilusta. Tämä huvittaa minua – kaikessa pragmaattisuudessaan he ovat samanlaisia kuin me muut, jos heillä on kummia oireita.




