Maailman tapahtumia on yhä vaikeampaa selittää järjellä. Mahtavan ydinasevaltion johtajaksi valittiin seksuaali- ja talousrikoksista tuomittu liikemieshahmo, jonka kognitiiviset kyvyt vaikuttavat varsin rajallisilta. Valinnassa ei ollut järjen häivää, mutta siellä se kaveri heiluu, vapaiden vaalien voittajana.

Järjettömiä asioita tekevät muutkin kuin amerikkalaiset, esimerkiksi me kaikki. Harva lomalentojen varaaja pitää järkevänä elää yli maapallon kantokyvyn ja kiihdyttää ilmastokriisiä kohtuuttomalla hiilijalanjäljellään, mutta klikkaa silti, perusteltuaan itselleen jotenkin “ansainneensa sen”. Ei näitä päätöksiä ainakaan rationaalisin perustein tehdä.

Järjen suhteen meillä ihmisillä on merkittävä kuilu ihanteiden ja toiminnan välillä. Liitymme ylpeydellä valistuksen ajan kertomukseen ihmisestä, joka perustaa toimintansa tutkittuun tietoon ja kykenee sen pohjalta rationaalisiin ratkaisuihin. Taustalla häälyy antiikin filosofia, Aristoteleen hyveoppi ja käsitys järjen käytöstä ihmisen luonnollisena hyveenä. Vaikkemme Nikomakhoksen etiikkaa olisi hetkeen avanneetkaan, tämä kaikki on jossain ajattelumme syvävirroissa. Ja silti elämämme ratkaisut ovat usein aivan pöllöjä.

Vuodenvaihteessa Sixten Korkman totesi Ylen Itse asiassa kuultuna -ohjelmassa, että erityisesti oikeistopopulismi haastaa valistuksen keskeisiä pyrkimyksiä totuuteen ja sivistykseen. Tämä on helppo todeta: hallituspuolueita myöten Suomessa kyseenalaistetaan tieteellisen tutkimuksen arvoa niin ravitsemussuositusten kuin ilmaston lämpenemisenkin suhteen.

Tutkijoiden näkemykset pakolaisuudesta tai maahanmuutosta hukkuivat jo kauan sitten aggressiivisen älämölön alle.

Laitaoikeiston ja äärioikeiston ansioksi on osoitettava sen todistaminen, että ihmislajin rationaalisuus on usein näennäistä.

Uskonnoissa tämä on tiedetty aina. Jeesus ei kehitellyt pitäviä argumentteja Jumalan olemassaolosta, vaan kertoi tarinoita ja opetti aikaa kestävin vertauksin. Eikä kukaan muista, millainen teologi pastori Martin Luther King oli, mutta kaikki muistavat hänen unelmansa. Ihminen liittyy mieluummin tarinaan kuin teoriaan, vaikka se tarina olisi valheellista soopaa.

Kuitenkin järjen ääntä tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Taipumuksemme kiinnittyä tarinoihin ja uskomuksiin ei ole peruste luopua rationalismin ja sivistyksen ihanteista, päinvastoin. Populismia vastaan pitää taistella sivistyksen asein.

Mutta miten?

Avainkysymys liittyy juuri tarinoiden voimaan: kuinka ihminen kiinnittyisi näinä aikoina sivistyksen ja rationalismin tarinoihin eikä mainittuihin trumputuksiin?

Maailmansotien jälkeen ihmiset ja yhteiskunnat kiinnittyivät tarinoihin demokratiasta, hyvinvointivaltiosta, ihmisarvosta ja rauhasta. Eivät ne ikuista autuutta ole tuoneet, mutta ovat omaa perintöämme ja nykyään relevantimpia kuin koskaan. Nyt ne kilpailevat henkiseen maisemaamme hiipineiden muukalaiskammoisten, voimaa ihannoivien ja aggressiolla kyllästettyjen tarinoiden kanssa, joita eivät ohjaa sivistyksen tai järjen ihanteet vaan primitiiviset pelot.

Sivistys, järjen käyttö tai demokratia eivät kuitenkaan itse vaali itseään, kuten ei muuten halpa populismikaan. Ne kaikki tarvitsevat ihmisiä, jotka uskovat niihin. Ja usko taas on luottamuksen laittamista siihen, jonka ihminen toivoo toteutuvan ja vievän kohti hyvää.

Siksi järjen ja sivistyksen voitto ovat uskon asioita.