Kun opiskelin elokuvakäsikirjoittamista Britanniassa, saimme kerran tähtivieraaksemme Paul Abbottin.

Paul Abbott on maan arvostetuimpia tv-käsikirjoittajia. Hänen minisarjansa State of Play oli sekä kriitikoiden että yleisön suosikki. Abbott palkittiin siitä vuoden parhaana käsikirjoittajana. Sarjasta tehtiin myös Hollywood-elokuva.

Vielä suositumpi oli Shameless, joka palkittiin parhaan draamasarjan Baftalla. Sarja rikkoi niin onnistuneesti tv-lajityyppien rajoja, että Abbottista alettiin puhua nerona. Sarjan amerikkalaisversio menestyi myös USA:ssa.

Kirjoittajien kunnioitusta Abbottia kohtaan lisää se, että sarjat eivät voisi enempää erota toisistaan. State of Play on tiukka poliittinen trilleri, jota kiitettiin tarkkuudesta rikosprosessin kuvauksessa. Shameless on tragikoominen kertomus kaoottisesta perhe-elämästä manchesterilaislähiössä, jossa lapset tukeutuvat toisiinsa estääkseen arkeaan luhistumasta.

”Paras kirjoittaja maailmassa”, käsikirjoittaja Russell T. Daviestotesi Guardianille.

Kun Abbott oli meidän vieraanamme, häneltä kysyttiin, onko kirjoittaminen hänelle terapiaa.

Kysymys liittyi varmasti osin Shamelessin yhtymäkohtiin Abbottin omaan lapsuuteen. Abbott kasvoi kahdeksanlapsisessa perheessä, josta äiti ja isä olivat molemmat lähteneet, kun Paul oli 11-vuotias. Tv-sarjassa äiti on jättänyt kuusilapsisen perheen, ja työttömällä alkoholisti-isällä on melkoisia haasteita elämänsä hallinnassa.

Abbottin teini-ikäinen sisko – kuten tytär tv-sarjassa – joutui kantamaan vastuuta, joka kuuluisi aikuisille. Abbott itse yritti itsemurhaa ja joutui psykiatriselle osastolle 15-vuotiaana.

No, onko kirjoittaminen Paul Abbottille terapiaa?

On, Abbott vastasi, ja sen pitääkin olla.

Samoilla linjoilla on Abbottin kollega Tony Schumacher, joka työskenteli aiemmin poliisina. Hän paloi poliisin työssään loppuun, kärsi traumaperäisestä stressihäiriöstä ja yritti itsemurhaa. Kuten Abbott, hänkin kertoo kirjoittamisen pelastaneen hänen henkensä.

Hänen BBC-sarjansa The Responder kertoo poliisista, jonka mielenterveys järkkyy. Sarjaa ylistettiin täysosumaksi.

”Ilmaista terapiaa”, Schumacher sanoo kirjoittamisesta.

Kirjoittamisen ja terapian ero on siinä, sanoo runoilija Mary Karr, ”että terapiassa sinä maksat niille”.

Ei tarvitse olla romaanikirjailija eikä palkittu tv-käsikirjoittaja saadakseen kirjoittamisesta perspektiiviä ja lohtua.

Olemme nyt muutaman vuoden ajan kollegojeni kanssa järjestäneet Taideyliopistossa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille suunnattuja kursseja, joilla harjoitellaan kaunokirjallisuuden tarkkaa lukemista ja omista kokemuksista kirjoittamista.

Osallistujat kertovat, että kirjoittaminen auttoi heitä näkemään työnsä ja itsensä uudessa valossa, tarkastelemaan ihmissuhteitaan uusin tavoin ja pohtimaan omien oletustensa todenperäisyyttä. (1)

Kun epämääräiset olonsa siirtää paperille, niitä voi tarkastella kuin röntgenkuvaa: tältäkö sisälläni näyttää?

Tästäkö tunteissani on kyse?

Samalla luomme sisällemme lisää tilaa, sanoo kirjailija Nellie Hermann (2), joka opettaa Columbian yliopiston narratiivisen lääketieteen koulutusohjelmassa. (Myös Hermann sanoo kirjoittamisen pelastaneen hänen terveytensä.)

Mutta miksi Paul Abbott sanoo, että kirjoittamisen tuleekin olla terapiaa?

En ole varma. Mutta arvelen hänen tarkoittaneen, että on kirjoitettava jostakin, mikä tuntuu henkilökohtaisesti tärkeältä. Silloin voi toivoa – jos teksti onnistuu – että se resonoi myös vastaanottajassa.

Pääasian muotoili silti osuvimmin kirjailija Kurt Vonnegut:

Ensisijainen hyöty minkä tahansa taiteen harjoittamisesta, teki sitä hyvin tai huonosti, on se, että sielu voi kasvaa.