Näytönasteiden hierarkiassa tapausselostus on pohjalla, kun huipulla paistattelevat systemaattinen katsaus ja meta-analyysi. Yksittäisten potilastapausten todistusvoima on heikko. Niillä on silti paikkansa lääketieteellisessä kirjallisuudessa.

Aikoinaan tapausselostukset olivat lääketieteellisten artikkelien valtavirtaa. 1900-luvun jälkipuoliskolla systemaattisemmat tutkimusmenetelmät syrjäyttivät ne melkein kokonaan (1).

Ennen vuosituhannen vaihdetta kiinnostus kuitenkin lisääntyi. Tiedelehti Lancetiin perustettiin osasto vertaisarvioiduille tapausselostuksille vuonna 1995. Vuonna 2007 alkoi ilmestyä ensimmäinen kansainvälinen yksinomaan potilastapauksia julkaiseva lehti, Journal of Medical Case Reports (2,3).

Lehden päätoimittaja perustelee tapausselostusten julkaisemista seuraavasti: ”Näyttöön perustuvan praktiikan aikana tarvitaan praktiikkaan perustuvaa näyttöä.” (4)

Mitä annettavaa ”praktiikassa” eli potilastyössä tehdyillä havainnoilla on lääketieteelliselle tietämykselle?

Paljonkin.

Yllättäviä havaintoja oirekokonaisuuksista, kliinisistä löydöksistä, taudinkuluista, lääkkeiden yhteisvaikutuksista ja sen sellaisesta ei voi julkaista missään muussa muodossa. Kun julkaistujen tapausten määrä kasvaa, voidaan aihetta ryhtyä tutkimaan systemaattisemmin (2).

Havainto, että talidomidi aiheuttaa vakavia sikiövaurioita, julkaistiin tapausselostuksena (5). Sen jälkeen niitä julkaistiin lisää.

Tapausselostukset ovat siten korvaamaton osa lääketurvallisuutta ja voivat myös muuttaa hoitokäytäntöjä. Samalla on muistettava, etteivät yksittäiset havainnot ole sellaisenaan yleistettävissä eivätkä todista syy-seuraussuhteita (2).

Harvinaisia sairauksia ei useinkaan pysty tutkimaan satunnaistetulla kliinisellä kokeella. Tapausselostukset, ”luonnolliset kliiniset kokeet”, saattavat olla siihen ainoa mahdollisuus (2). Psykiatriassa ja psykoterapiassa nimenomaan tapauskertomukset ovat keino ymmärtää inhimillisiä ilmiöitä syvällisesti ja oppia niistä. Ne ovat olennaisia myös psykoterapian teorian kehittämisessä (6).

Lääkäriksi oppii lukemalla ja kokemalla, ja kokemus karttuu potilaita hoitamalla. Tapausselostus jakaa lääkärin kokemusta kollegoille. Missään muussa artikkelimuodossa ei käsitellä arkipäivän kliinistä käytäntöä, kuten diagnostista salapoliisityötä tai potilaan hoitoa ja seurantaa (2).

Tapausselostuksista on julkaistu kansainvälinen ohjeistus (7). Julkaisemiseen tulee olla potilaan lupa. Jotta potilas ei olisi tunnistettavissa, voi lääketieteellisen sisällön kannalta vähemmän olennaisia yksityiskohtia muuttaa tai jättää kertomatta.

Sitäkään ei pidä väheksyä, että tapausselostukset ovat viihdyttävää luettavaa. Tapauskäsikirjoitukset ovat Lääkärilehteen enemmän kuin tervetulleita: https://www.laakarilehti.fi/kirjoitusohjeet/tapausselostus/.

Lue myös tapausselostus Sikotauti laukaisi ihottuman nuorella .