Tärkein työkalu on valittu – kuultiinko käyttäjiä?
Käytämme Lääkärilehdessä kohtalaisen paljon kuvituskuvia.
Haemme ne kuvatoimisto Adobesta. Työ on turhauttavaa. Syöttipä hakuun minkä tahansa lääkäriin viittaavan sanan, kuvassa on stetoskooppi. Se roikkuu lääkärin kaulassa, makaa pöydällä tai odottaa seinällä ottajansa valkoisen työtakin vieressä.
Oikeasti tärkeä työväline on kuvallisesti vähemmän hehkeä.
Mutta sitäkin olennaisempi.
Kyselymme sivuilla 2036–7 kertoo, minkä potilastietojärjestelmän kanssa suomalaiset julkisen puolen lääkärit jatkossa painiskelevat.
Suurimmalla osalla alueista se on suomalaisen Tietoevryn Lifecare. Neljällä alueella klikkaillaan kanadalaisen CGI:n Omni360:tä ja kahdella suomalaisen Esko Systemsin Eskoa.
Helsinki, Hus ja Vantaa-Kerava jatkavat amerikkalaisen Epicin Apotilla.
Neljän kauppa siis.
***
Lääkäriliitto, Aalto-yliopisto, Oulun yliopisto sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tutkivat potilastietojärjestelmien käytettävyyttä neljän vuoden välein. Tuoreimmat tulokset julkistettiin marraskuun lopussa (1).
Ne eivät imarrelleet.
Vastaajat kokivat, etteivät järjestelmät edelleenkään tue riittävästi lääkärin työtä ja potilasturvallisuutta. Yli puolet ilmoitti, etteivät rutiinitehtävät onnistu suoraviivaisesti ilman ylimääräisiä valintoja. Noin joka kolmas arvioi, että ohjelman virheellinen toiminta on aiheuttanut tai ollut lähellä aiheuttaa vakavan haittatapahtuman.
Kun valinta on näin kriittinen, on syytä kysyä, kuultiinko alueilla käyttäjiä.
Aivan pieleen ei ole ehkä menty.
Ylivoimainen suosikki Lifecare sai kouluarvosanaksi 6,8. Se oli neljästä järjestelmästä toiseksi paras. Voiton vei Esko arvosanalla 7,8. Keskiarvo oli 6,7.
Pahnanpohjimmainen oli Apotti arvosanalla 5,5, mutta lukema oli nousussa, joten suunta on oikea.
***
Selvityksemme mukaan yli puolet hyvinvointialueista käyttää jo yhtenäistä potilastietojärjestelmää.
Käyttöönotto on siis monella kesken ja jatkuu ainakin pari vuotta. Kun noin puolet lääkäreistä on sitä mieltä, että oppiminen vaatii pitkää ja perusteellista perehdytystä, koulutukseen on syytä varata riittävästi aikaa.
Tietojärjestelmien toimittajien taas soisi puuttuvan kehityskohteisiin ripeällä otteella. Tiedonhaku Kannasta pitää saada kuntoon, ja yhteenvetonäkymien tulee olla selkeitä sekä loogisia.
Lääkärin työtä on toimia ja kommunikoida potilaan kanssa. Tietojärjestelmän pitää haitata sitä mahdollisimman vähän, ja sen tulee toimia yhtä varmasti kuin kaulassa roikkuva stetoskooppi.
Pekka Nykänen: Osakkeet (Tietoevry).
- 1
- Kosonen S. Tuore tutkimus: Potilastietojärjestelmien käytettävyydessä on edelleen kehitettävää. Suom Lääkäril 2025;80:e46519. www.laakarilehti.fi/e46519




