Helsingin Sanomat kirjoitti 19.10.2026 valtiovarainministeriön muistiosta otsikolla ”Hyvinvointivaltion palvelulupaus täytyy määritellä uudelleen, koska kaikkeen ei ole enää varaa.”

Ratkaisuiksi VM esittää:

1. perusterveydenhuollon hoitotakuun höllentämistä kiireettömän hoidon osalta 2 viikosta 3 kuukauteen,

2. pätevyys- ja kelpoisuusvaatimuksien höllentämistä tai niistä luopumista,

3. omavastuun kasvattamista palveluissa ja sote-palvelujen tulo- ja varallisuusrajoja,

4. palveluverkon karsimista ja keskittämistä maantieteellisesti ja

5. palveluvalikoiman rajaamista lailla.

Edellä esitetty pahentaa terveydenhuoltomme tilannetta tulevaisuudessa entisestään.

Perusterveydenhuollon hoitotakuun lyhentäminen kahteen viikkoon oli sinänsä hyvä tavoite, mutta ensisijaisesti poliittinen päätös, jota tehdessä tiedettiin, ettei se ole realistinen, koska lääkäreitä ei löydy perusterveydenhuoltoon. Samasta syystä aikanaan tuotiin portinvartijat estämään potilaiden pääsy lääkärin vastaanotolle. Nämä seikat ovat osaltaan johtaneet suomalaisten syöpädiagnoosien ja hoitoon pääsyn viiveisiin. Hoitotakuun pidentäminen ei ole oikea toimenpide. Potilaat pitäisi edelleen saada nopeammin pätevän lääkärin vastaanotolle. Tähän tulisi panostaa toimenpitein, jotka myös rakentavat pohjaa paremmalle tulevaisuudelle.

Ei tule siirtää vastuuta

Pätevyysvaatimuksia voi höllentää vain sellaisessa työssä, jossa ei vaadita lääketieteen tai sairaanhoidon osaamista. Lääkärin tehtäviä (diagnoosin tekeminen, lääkereseptien kirjoittaminen) ei tule siirtää sairaanhoitajille tai apteekkeihin. Lääkärin tulee kantaa kokonaisvastuu potilaan hoidosta.

Omavastuun kasvattaminen jo tehtyjen kiristysten lisäksi on epäeettistä. Poliklinikkamaksu on jo noussut 42 eurosta 78 euroon, ja hoitopäivämaksun päälle tulee 257 euron leikkaus- ja toimenpidemaksu. Nämä nostot koskettavat erityisesti ikäihmisiä eli eläkeläisiä, joilla on pienimmät tulot ja eniten sairastavuutta. Tämä varmasti estää tai ainakin viivästyttää potilaan hakeutumista lääkärin vastaanotolle ja viive syöpähoitojen aloittamiseen kasvaa entisestään. Kaikenlainen hoito ja kuntoutus vaikeutuvat sairauden pahenemisen myötä ja kulut kasvavat. Suomi vajoaa vielä syvemmälle pohjoismaiden vertailussa.

Palveluverkon karsimista perustellaan väestön vanhenemisella ja lääkäreiden puutteella. Tämä on itseään syöttävä noidankehä. Mitä enemmän palveluja katoaa, sitä vähemmän on työpaikkoja ja ihmiset muuttavat kasvukeskuksiin. Kasvukeskusten ulkopuoliset alueet ovat pitkään huolehtineet lastensa koulutuksesta ja kasvukeskukset ottavat nyt hyödyn näistä ”kehä 3:n” ulkopuolisista kasvateista. Pitäisikö kasvukeskuksille asettaa tästä ”kiitollisuusvero”?

Sote-uudistus lupasi tasa-arvoistaa terveydenhuoltoa maassamme. Toisin kävi. Helsinkiläiset saavat ilmaisen perusterveydenhuollon kävely- tai ratikkamatkan päästä. Etäisessä Suomessa palvelut ovat maksullisia ja kymmenien kilometrien takana, jonne ei ole julkista liikennettä. Kynnys lähteä hakemaan apua on korkea. Ja maaseutu tyhjenee edelleen.

Lailla rajaaminen

Palveluvalikoiman rajaaminen lailla on vaarallinen suunnitelma. Terveystaloustieteilijöiden mukaan terveydenhuollossa tehdään paljon sellaista, mikä tosiasiassa ei tuota suurta terveyshyötyä.

Suurta terveyshyötyä on kuitenkin vaikea määritellä. Esimerkiksi on otettu polven ja olkapään tähystyskirurgia. Aiheesta on tehty tutkimusta, jonka mukaan suurin osa potilaista hyötyy fysioterapeutin ohjaamasta kuntoutuksesta yhtä hyvin tai paremmin kuin ym. toimenpiteistä. Joukossa on kuitenkin potilaita, jotka edelleen tarvitsevat polven ja olkanivelen kirurgiaa. Potilaat täytyy vain valita paremmin. Erityisesti onkologisten hoitojen kohdalla päätösten tekeminen on erittäin vaikeaa, koska sekä sairaus että potilas ovat yksilöitä.

Palkolle ei voi antaa lakiin perustuvaa valtaa määrittää, mitä hoitoja potilaille annetaan. Muita vaihtoehtoja tulee pohtia. Miksi ei tehdä yhteistyötä pohjoismaiden tai EU:n kanssa ja pysytä suosituksissa lain sijasta?

Jatkuva säästäminen kostautuu

Vaikutelmaksi jää, että terveydenhuollon säästöjä suunnittelevat toimijat, joilla ei ole ymmärrystä lääketieteestä ja joilta puuttuu näkemys tulevaisuudesta ja uudenlaisista ratkaisuista.

Jatkuvasti ei voida supistaa ja säästää eikä digitalisaatio tai tekoäly ratkaise ongelmaa. Jatkuva säästäminen potilashoidosta kostautuu tulevaisuudessa. Miksi raha otetaan potilashoidosta, mutta uusia sairaaloita rakennetaan, potilastietojärjestelmiin syydetään rahaa ja hyvinvointialueiden kokouspalkkiot maksavat miljoonia (13 miljoonaa euroa, Yle 18.2.2025). Asioita pitää ajatella uudella tavalla, johon VM:n virkailijoilla ja terveystaloustieteilijöillä ei voi olla riittävästi näkemystä.

Tässä yhteydessä tulee kysyä: mitä Lääkäriliitto voisi tehdä?

Haluaako se luopua lääkärin autonomiasta ilman taistelua ja ulkoistaa päätökset muille toimijoille?

Eikö nyt ole kyse suuremmista kysymyksistä kuin palkasta?

Yksittäiset lääkärit ovat tehneet kantelun oikeuskanslerille terveydenhuollon asiakasmaksujen rajuista korotuksista, kirjoittaneet muun muassa aiheista ”Lääkärissä yritetään hoitaa etänä asioita, joita ei pitäisi hoitaa etänä”, Lääkäri lopettaa turhan hoidon – miksi organisaatio ei turhaa toimintaa? Apteekkien roolista reseptien kirjoittajina on keskusteltu mielipidekirjoituksissa, mutta tietääkseni Lääkäriliitto ei ole ottanut asiaan kantaa.

Kuinka vahvasti Lääkäriliitto ajaa ainoaa positiivista ratkaisua terveydenhuollon ongelmaan eli omalääkärijärjestelmää? Pysyvä hoitosuhde on kaikkia osapuolia hyödyttävä ratkaisu: hoitoviiveet ja -virheet vähenevät, kustannukset vähenevät, potilaiden luottamus terveydenhuoltojärjestelmään palautuu ja lääkäreiden ammattitaito paranee. Kliininen kokemus on lääkäritaidon ehdoton edellytys. LL-tutkinto ei tee lääkäriä ilman ohjattua kliinistä kokemusta.

On toki mahdollista, että Lääkäriliitto tekee taustalla työtä, joka ei näy julkisuudessa. Vahvaa julkista esiintuloa kuitenkin tarvitaan!

Kirjoittaja on LKT, professori emerita ja tutkimusjohtaja, Helsingin yliopisto.