Lääketieteessä ja sairauksien hoidossa toivo on tärkeä lisämauste. Toisaalta katteettomia lupauksia ei voi antaa ja usein tuleva on sen verran hämärän peitossa, että kovin varmoja ennustuksia ei voikaan tehdä. Lääketieteessä ei ole omaa kristallipalloa.

On kuitenkin yksi lääketieteen osa-alue, toki pieni sellainen, jossa toivon luominen ja rakentaminen on luonnollista. Parhaimmillaan lähes automaattista. Kyseessä on ammatillinen kuntoutus.

Ammatillinen kuntoutus on ryhmätyötä, ja jokaisen työryhmän jäsenen velvollisuus on katsoa kuntoutuja-asiakkaan kanssa tulevaisuuteen ja miettiä hänelle sopivia polkuja kohti uudenlaista elämää.

Lääkärin täytyy huomioida erilaiset terveysrajoitteet ja ohjata asiakasta samanaikaisesti mielekkääseen mutta terveydentilan kannalta järkevään suuntaan.

Eikä se tietenkään haittaa, jos tulevaisuuden alalla olisi myös töitä tarjolla.

Ammatillinen kuntoutus on etenkin nuorille oleellinen askel kohti mielekästä elämää. Nuoret tuskailevat maailmassa, jossa on liikaa vaihtoehtoja. Työelämä voi tuntua vuosien kotonaolon ja pitkien sairauslomajaksojen jälkeen hyvin kaukaiselta.

Kehittyvä identiteetti

Nuoren – ja joskus aikuisenkin – identiteetti voi olla vielä hakusalla, ja identiteettejä on erilaisia. Sukupuoli-identiteettiin ja ammatti-identiteettiin liittyvät kysymykset ovat monelle nuorelle ajankohtaisia. Luonnollisesti ulkonäköön, diagnostiikkaan, päihteiden käyttöön, sosiaalisuuteen ja eettisyyteen ja etniseen taustaan liittyvät kysymykset mietityttävät myös.

Ammatillinen identiteetti voi olla täysin kehittymätön, kuin avoin kirja. Osa tietää haluavansa auttaa, osa haluaa luovalle alalle ja osa nauttisi työskentelystä eläinten parissa.

Aika harva ammatilliseen kuntoutukseen tulevista nuorista identifioi itsensä muurariksi, mutta osa sentään maalariksi.

Ammatillinen identiteetti on siitä hyvä identiteetti, että se rakennettavissa ja luotavissa yhdessä asiakkaan kanssa. Työtä se vaatii, ja todellakin usein juurikin työn tekemistä sanan varsinaisessa merkityksessä. Erilaiset työkokeilut ja -harjoittelut ovat elintärkeitä orastavan ammatillisen kiinnostuksen herättämiseksi ja oman alan löytämiseksi.

On upeaa nähdä sitä eleiden ja ilmeiden muutosta, kun tulevaisuuden visio alkaa rakentua prosessin edetessä; koko olemus saattaa muuttua. Yhtäkkiä tyhjän huomisen tilalla onkin vahva toivon kipinä jostakin erilaisesta ja paremmasta.

Tarve lisääntyy yhä

Ammatillisen kuntoutuksen tarvetta on paljon, ja tilastojen mukaan sen tarve lisääntyy. Nuorista työelämän, koulutuksen ja kuntoutuksen ulkopuolella on keskimäärin joka kymmenes, pääkaupunkiseudulla hieman useampikin.

Kaiken kaikkiaan Suomessa on parin vuoden takaisen Ylen uutisen mukaan lähes 250 000 työikäistä ”toimetonta”, joiden ammatillinen identiteetti on eri syistä ainakin hetkellisesti hukassa. Pitkäaikaistyöttömien määrä on lisäksi vahvassa nousussa.

Peräti 50 000 toimettoman tilanne on lisäksi täysin epäselvä tai avoin, eli kukaan ei tiedä mitä he tekevät. Joukossa lienee jokunen pimeän työn tekijä ja rikollisella toiminnalla itsensä elättäjä. Ammatillisia identiteettejä nekin, joskin yhteiskunnan näkökulmasta kyseenalaisia.

Jännittävää on, että alati kasvavasta kohdejoukosta ainoastaan kourallinen eli muutama tuhat ohjautuu vuosittain Kelan ammatilliseen kuntoutukseen. Ja vaikka ammatillista kuntoutusta tarvitsevien määrä nousee, kuntoutujamäärät ovat olleet viime aikoina pikemmin laskussa.

Tämä ristiriita tarkoittaa ainakin osin sitä, että me lääkärit emme aina tunnista ammatillisen kuntoutuksen tarvetta tai vaihtoehtoisesti sitä tarvitsevat eivät hakeudu lääkäriin. Useasti prosessin käynnistää Työllisyyspalvelut, Etsivä nuorisotyö tai muu vastaava taho.

Tunnistamisen helppous

Sinänsä ammatillisen kuntoutuksen tarpeen tunnistaminen ei ole vaikeaa. Ainakin ennen vanhaan oli tapana aloittaa käyntiteksti fraasilla ”Kyseessä on 26-vuotias merkonomiopiskelija ” tai ”Kyseessä on 55-työtön puutarhuri ”.

Loppupeleissä tämän minimianamneesin saa kysymällä kaksi yksinkertaista kysymystä: Käytkö töissä? Opiskeletko?!

Jos edessä oleva potilas vastaa molempiin kysymyksiin kieltävästä, lääkäri voisi rohkeasti kysäistä mistä moinen mahtaa johtua.

Ammatillinen kuntoutus ei ole kaikkien lääkäreidenkään keskuudessa välttämättä kovin tuttua, eikä siihen törmää päivittäin. Mutta vielä mystisempää se näyttää olevan medialle.

Olen lukenut Helsingin Sanomista aivan varmasti kaikki nuoriin, mielenterveyteen ja soteen liittyvät artikkelit viime vuosina. En muista lukeneeni yhtään artikkelia, jossa ammatillinen kuntoutus olisi nostettu vahvasti esiin. Ei edes yhden yhtä tarinaa siitä, kuinka ammatillinen kuntoutus mullisti maailmani tai pelasti elämäni.

Vastaavaa tarinaa kyllä toistetaan eräistä tarttuvista diagnooseista ja niiden hoidoista uupumukseen asti.

Kirjoittaja on kuntoutuslääkäri, joka on ollut kehittämässä lukuisia ammatillisen kuntoutuksen palveluja ja joka on kiinnostunut oirekuvien historiasta.