Grillikauden avajaisten jälkiruokana oli jotain, mitä on vaikea kuvailla sanoin.

Kuoressaan grillattu banaani, jonka sisään oli upotettu suklaapatukka, oli annoksena täysin järjetön. Ja kaikessa runsaudessaan niin herkullinen.

Banaanin hienovarainen makeus aistittavissa kinuskin, nougat'n ja suklaan juovuttavien aaltojen alta. Sokereiden sinfoniaa! Dopamiinidouppausta! Ah, sweet mystery of life!

Luonnossa on tuskin mitään yhtä energiatiheää suuhunpantavaa. Banaanin ja suklaapatukan fuusio olisi ollut uskomaton aarre kenelle tahansa metsästäjä-keräilijä-esi-isälleni: sata grammaa puhdasta selviytymisen huumaa.

Liioiteltua ärsykettä on vaikea vastustaa, eikä ilmiö rajoitu ihmisiin. Nikolaas Tinbergen, joka jakoi lääketieteen ja fysiologian Nobel-palkinnon vuonna 1973 Konrad Lorenzin ja Karl von Frischin kanssa, löysi luonnosta useita esimerkkejä, joissa luonnollinen ei riitä.

Tinbergen havaitsi pikkulinnun ihastuvan kipsiseen munaan, joka muistuttaa sen omaa mutta on suurempi ja kirkkaamman värinen. Lintu yrittää hautoa jättimunaa, vaikka tuppaisi jatkuvasti liukumaan pois sen päältä. Biologinen jälkikasvu jää toiseksi.

Supernormaalit ärsykkeet, äärimmäiset versiot jostain tutusta ja luonnollisesta, vaikuttavat kiinnostavan eläimiä laajasti. Reviiritietoiset piikkikalat käyvät kirkkaanpunaisten esineiden kimppuun ärhäkämmin kuin hailakampien lajitovereidensa, ja eräät koppakuoriaisurokset yrittävät paritella naarasta etäisesti muistuttavan olutpullon kanssa. Usein kyse on erehdyksestä, evoluution umpikujasta.

Joillekin lajeille supernormaalit ärsykkeet ovat voittava strategia. Toisten lintujen pesiin munivien käkien munat ovat suuria ja näyttäviä ja nopeasti kasvavat poikaset huomiotalouden mestareita. Käenpojan intensiiviset nälkäviestit – vaativa piipitys ja punaisena ammottava kita – painostavat kasvattivanhempia kantamaan sille aina vain lisää ruokaa.

Ihminen ei ole immuuni supernormaaleille ärsykkeille. Muista eläinlajeista sen erottaa korkeintaan laskelmoitu tarkoituksellisuus. Toisin kuin vaistojensa varassa toimiva käki, ihminen on tehnyt aistien manipuloinnista alati kehittyvän tieteen- ja taiteenalan.

Keinotekoiset ympäristöt kuten kasinot ovat taitavasti rakennettuja huomioloukkuja, joiden jokainen yksityiskohta on suunniteltu kutkuttamaan kävijää halutulla tavalla. Älypuhelimet tuovat ilmiön yhteiseen todellisuuteen muuallakin.

Reagoi minuun! vaativat ilmoitusten piippaukset ja kirkkaanpunaiset pallerot kaikkialla leikkipuistoista koululuokkiin ja kokoushuoneista olohuoneisiin.

Irtokarkkihyllyllä tai deittisovelluksessa vaihtoehdot jatkuvat loputtomiin: kirpeää, makeaa, kermaista, heti, miksi koskaan lopettaa. Mediassa ja politiikassa vetävät tarinat menestyvät nyanssien kustannuksella, yhteisten asioiden hoito sakkaa, valtaan nousee karikatyyreja.

Jopa kehot muuttuvat. Filtterit silottavat ihoa, suurentavat silmiä ja piirtävät uusiksi huulien kaarteita. Lihaa leikataan ja muotoillaan haluttujen piirteiden korostamiseksi tai häivyttämiseksi. Samalla siirtyvät kauneuden standardit – ja normaaliuden.

Supernormaali kukoistaa kaikkialla, missä siihen on kannustin. Osa seurauksista näkyy vastaanotolla, osa muualla yhteiskunnassa.

Ellemme löydä keinoja padota yliviritettyjen ärsykkeiden tulvaa?