ADHD-tutkimusten tarve väheni Pohjanmaalla
Keskittymis- ja tarkkaavaisuushaasteiden vuoksi hoitoon hakeutuvien nuorten tilanne arvioidaan kahden viikon kuluessa.
Nuorten keskittymishäiriöiden hoitopolkua on kehitetty valtakunnallisen Terapiat etulinjaan -toimintamallin mukaisesti osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sujuvat palvelut -valmennusta Pohjanmaan hyvinvointialueella.
Tavoitteena on ollut sujuvoittaa palveluun pääsyä, ohjata nuoret oikean tuen piiriin ja tarjota varhaista tukea.
Syyskuussa 2024 käyttöön otetun toimintamallin ensimmäiset tulokset hyvinvointialueen keskiseltä alueelta ovat lupaavia.
Kahden ensimmäisen kuukauden aikana seurattiin perustason mielenterveyspalveluissa, kuinka monen kohdalla heräsi epäily ADHD:stä. Seurannan mukaan ADHD-tutkimuksiin ohjattiin vain 42 prosenttia nuorista, jotka hakeutuivat hoitoon keskittymishaasteiden vuoksi.
– Tämä osoittaa, että uusi toimintamalli auttaa tunnistamaan, ketkä todella tarvitsevat ADHD-tutkimuksia. Aiemmin monet keskittymishaasteiden kanssa painivat nuoret päätyivät tutkimuksiin tarpeettomasti, mikä aiheutti jopa kahden vuoden jonot, kertoo projektipäällikkö Anu Hiironniemi hyvinvointialueen EU-rahoitetusta Prima Botnia -hankkeesta tiedotteessa .
Tukea nopeasti
Uudessa toimintamallissa keskittymis- ja tarkkaavaisuushaasteiden vuoksi hoitoon hakeutuvien nuorten tilanne arvioidaan kahden viikon kuluessa. Hoidon tarpeen arvioinnin tukena käytetään terapianavigaattoria, joka on verkossa täytettävä oirekysely. Se sisältää kansallisesti suositeltuja mittareita yleisimpien mielenterveyden haasteiden kartoittamiseen.
Kaikille nuorille tarjotaan myös varhaista tukea keskittymisen haasteisiin ohjatussa omahoidossa. Nuori työskentelee itsenäisesti oman hyvinvointinsa eteen, mutta saa samalla tukea ja ohjausta terveydenhuollon ammattilaiselta.
Keskittymisvaikeuksien omahoito-ohjelma sisältää käytännön harjoituksia ja konkreettisia keinoja, jotka tukevat keskittymiskykyä ja arjen hallintaa. Tapaamisia ohjatun omahoidon aikana on tavallisesti kolme kertaa noin 1–2 viikon välein.
Toimintamallin vakiinnuttamiseksi ja henkilöstön osaamisen vahvistamiseksi syksyllä alkaa koko hyvinvointialueen henkilöstölle avoin koulutus neuropsykiatristen häiriöiden varhaisesta tunnistamisesta ja tuesta.
Vaasan ammattikorkeakoulun kanssa yhteistyössä järjestettävä koulutus tarjoaa tietoa uudesta hoitopolusta sekä käytännön vinkkejä toiminnanohjauksen ja vuorovaikutuksen tukemiseen.