Ahdistuneisuuden kasvu voi selittyä muutoksilla diagnosoinnissa
Erityisesti sekamuotoinen ahdistus- ja masennustila on noussut yleiseksi diagnostiseksi perusteluksi sairauspäivärahalle.
Ainakin osa ahdistuneisuushäiriöihin perustuvien sairauspoissaolojen lisääntymisestä voi selittyä diagnoosikäytäntöjen muutoksilla, ilmenee Kelan tuoreesta tutkimuksesta.
Ahdistuneisuushäiriöihin perustuvat sairauspäivärahajaksot ovat yleistyneet Suomessa jyrkästi 2017–2024. Erityisesti sekamuotoinen ahdistus- ja masennustila on noussut yleiseksi diagnostiseksi perusteluksi sairauspäivärahalle.
Vuonna 2017 ahdistuneisuushäiriöihin perustuvia pitkiä sairauspoissaoloja oli noin 0,8 prosentilla työikäisestä väestöstä. Vuoteen 2024 mennessä osuus oli yli kaksinkertaistunut ja noussut lähes 1,9 prosenttiin.
Myös mielialahäiriöihin, etenkin masennushäiriöihin, perustuvat pitkät sairauspoissaolot yleistyivät 2017–2019. Muutos oli kuitenkin pienempi kuin ahdistuneisuushäiriöissä, ja taso on 2020-luvulla pysynyt vakaana.
Diagnoosikäytännöt muuttuvat ajassa
Kelan tutkijat arvioivat, että yksi selitys tälle voi löytyä diagnoosikäytännöissä tapahtuneista muutoksista. Vuonna 2019 julkaistiin ahdistuneisuushäiriöiden Käypä hoito -suositus, joka helpotti ahdistuneisuushäiriöiden tunnistamista, sekä sairauspoissaolojen määrittämiseen liittyvä Käypä hoito -suositus.
– Diagnoosikäytännöt muuttuvat ajassa. Voi olla, että uusien hoitosuositusten myötä osa potilaista sai ahdistuneisuushäiriöihin lukeutuvan diagnoosin siinä missä olisi saattanut aiemmin saada masennusdiagnoosin, sanoo Kelan tutkija Riku Perhoniemitiedotteessa.
Tutkijoiden mukaan muita mahdollisia taustatekijöitä diagnoosikäytäntöjen muutoksille voivat olla muun muassa lääkärien kokema kiire ja rajallinen aika sairauspäivärahaa varten vaadittavien B-lausuntojen tekemiseen, ja lääkärien halukkuus välttää masennusdiagnoosiin liittyvää stigmaa.
– Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö häiriötasoinen ahdistuneisuus itsessään olisi yleistynyt. Ahdistuneisuutta voivat ruokkia yhteiskunnalliset muutokset, työelämän kuormitus, koronapandemia, sosiaalisen median vaikutukset ja medikalisoiva mielenterveyspuhe, Perhoniemi sanoo.
