Terveydenhuolto Suom Lääkäril 2025;80:e44906, www.laakarilehti.fi/e44906

Eduskunta hyväksyi yli 65-vuotiaiden Kela-kokeilun

Kela korvaa myös tiettyjä tutkimuksia, kuten laboratoriokokeita ja kuvantamistutkimuksia.

Ulla Toikkanen

65 vuotta täyttäneet voivat hakeutua 1. syyskuuta lähtien suoraan yksityisen yleislääkärin vastaanotolle ja maksaa siitä enintään julkisen perusterveydenhuollon asiakasmaksun verran. Edellytyksenä on, että lääkäri on liittynyt mukaan niin sanottuun valinnanvapauskokeiluun.

Kokeilu koskee yli viidesosaa Suomen väestöstä. 

Kela toteuttaa valinnanvapauskokeilun yhdessä yksityisten terveydenhuollon palveluntuottajien kanssa 1.9.2025–31.12.2027. 

Voi myös olla video- tai puhelinvastaanotto

Kokeilussa yleislääkärin vastaanotto maksaa asiakkaalle enintään 28,20 euroa vuonna 2025. Asiakkaalta ei peritä käynnistä muita maksuja, kuten toimisto- tai palvelumaksuja.

– Tavoitteena on, että ikääntyvät saavat tarvitsemansa lääkäripalvelut silloin, kun niitä tarvitaan. Omavastuun määrittely selkeyttää asiakkaalle tulevia kustannuksia ja parantaa siten asiakkaan asemaa, lainsäädännön kehittämisjohtaja Auli Valli-Lintu kertoo tiedotteessa .

Vuonna 2025 kokeiluun liittyviä lääkärikäyntejä voi olla enintään kaksi ja vuosina 2026 ja 2027 enintään kolme. Käynti voi myös olla video- tai puhelinvastaanotto. Kela julkaisee verkkosivuillaan listan kokeiluun osallistuvista palveluntuottajista lähempänä kokeilun alkua.

– Kokeilussa asiakas voi valita itselleen sopivan lääkärin ja jatkaa hoitoa tutun ammattilaisen kanssa, mikä tukee myös hoidon jatkuvuutta, Valli-Lintu toteaa.

Kokeilussa Kela korvaa myös tiettyjä tutkimuksia, kuten laboratoriokokeita ja kuvantamistutkimuksia, jotka lääkäri määrää.

Asiakas maksaa puolet tutkimusten hinnasta. Tutkimuksille asetetaan enimmäishinnat, joiden tarkoitus on varmistaa, ettei asiakkaalle synny yllättäviä kustannuksia ja että palveluiden hinnat pysyvät kohtuullisina.

Kela julkaisee luettelon korvattavista tutkimuksista ja niiden enimmäishinnoista verkkosivuillaan ennen kokeilun alkua.

Vaikutuksia seurataan tutkimuksella

Kokeilun onnistuminen edellyttää Kelan mukaan, että riittävä määrä yksityisiä palveluntuottajia lähtee mukaan.

Kokeiluun liittyy tutkimus, jonka avulla arvioidaan kokeilun onnistumista ja sitä, kannattaako vastaavia käytäntöjä vakiinnuttaa osaksi terveydenhuollon palvelujärjestelmää.

Siinä tarkastellaan esimerkiksi hoitoon pääsyn nopeutta, hoidon jatkuvuutta ja asiakaskokemusta sekä vaikutuksia hyvinvointialueiden palvelukuormaan ja koko palvelujärjestelmän kustannuksiin. 

STM pyytää lausuntoja 

Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoja valtioneuvoston asetusluonnoksesta, jossa tarkennettaisiin valinnanvapauskokeiluun sisältyvien hoito- ja tutkimuskorvausten sääntelyä. Lausuntoja voi antaa 13.7.2025 asti.

65 vuotta täyttäneiden valinnanvapauskokeilua koskevan lain mukaan vastaanottokäyntien ja tutkimusten enimmäishintojen perusteista ja korvauksista säädetään erikseen valtioneuvoston asetuksella. 

Tällä asetuksella on tarkoitus tarkentaa kokeiluun kuuluvien hoito- ja tutkimuskorvausten sääntelyä säätämällä enimmäishintojen ja korvaustaksojen perusteista sekä tarkemmin siitä, mitä maksuja vakuutetulta voisi periä. Kela vahvistaa korvaustaksat ja enimmäishinnat.

Asetusluonnoksessa ehdotetaan, että lääkärinpalkkion korvaustaksa olisi enintään lääkärinpalkkion enimmäishinnan ja julkisen terveydenhuollon asiakasmaksun omavastuuosuuden erotus. 

Lääkärinpalkkion enimmäishintaan sisältyisivät lääkärinpalkkion osuus sekä toimisto- ja palvelumaksuilla katettavat kustannukset. 

Lain mukaan erillisiä toimisto- ja palvelumaksuja tai muita vastaavia maksuja ei saisi periä, mutta niillä tavallisesti katettavat kustannukset tulisivat huomioiduiksi lääkärinpalkkion enimmäishinnassa.

Tutkimustulosten ilmoittaminen sisältyisi siihen lääkärin vastaanottoon, jolla tutkimukset on määrätty, joten siitä ei perittäisi erillistä maksua eikä tutkimustulosten ilmoittaminen kuluttaisi toista kokeilun mukaista lääkärikäyntiä.

Tarkoitus tulla voimaan syyskuun alusta

Asetusluonnoksen mukaan kokeilussa korvattavien laboratorio- ja kuvantamistutkimuksien enimmäishinnat perustuisivat tutkimuskohtaisiin tuotantokustannuksiin. Palveluntuottaja voisi periä laboratoriotutkimuksista erillisen näytteenottomaksun. 

Näytteenottomaksusta voitaisiin maksaa korvaus kerran kutakin laboratoriomääräystä kohden. Radiologisissa tutkimuksissa ja kliinisen fysiologian tutkimuksissa tutkimuksen tekemiseen liittyvät kustannukset sisältyisivät tutkimuksen enimmäishintaan.

Asetuksen on tarkoitus tulla voimaan 1.9.2025 ja olla voimassa 31.12.2027 asti, mikä vastaisi valinnanvapauskokeilua koskevan lain voimassaoloa. 

Lue lisää: Lyhentääkö Kela-kokeilu hoitojonoja?

Lue lisää: STM antoi uudet luvut Kela-korvauksien rahoituksesta

Kirjoittaja

Ulla Toikkanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030