Terveydenhuolto

Essoten pandemiapäällikkö: Kasvomaskin käyttö ei ole ylireagointia

Koronaepidemian tunnusluvut ovat kasvusuunnassa myös Etelä-Savossa.

Anne Seppänen
Adobe/AOP

Koronatilanne on heikkenemässä Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essoten alueella. Niin sairaalahoidossa olevien määrä kuin tapausmäärät ovat kasvussa. Maanantaina sairaalahoitoa tarvitsevia potilaita oli 17, ja osalla heistä oli vakaviakin oireita. Tehohoitoa tarvitsevia ei kuitenkaan ollut maanantaina yhtään.

Myös terveydenhuollon testein osoitettujen koronatartuntojen määrä on kasvussa.

Pandemiapäällikkö Hans Gärdström ennakoi tiedotteessa , että jos tauti leviää näin jo lomakaudella, syksystä voi tulla hyvin haastava hoitoa tarvitsevien koronapotilaiden osalta.

– Korona on edelleen kiusanamme, se on fakta, hän sanoo.

Lue myös

Hän kehottaa alueen asukkaita tekemään kotitestejä vähäisistäkin oireista ja ottamaan huomioon, että positiivinen testitulos tarkoittaa kodin ulkopuolisten kontaktien karsimista. Mikäli kuuluu niiden joukkoon, joille suositellaan virallista terveydenhuollon koronatestiä, kannattaa testiin hakeutua herkästi.

Myöskään kasvomaskien hyötyjä ei kannata Gärdströmin mukaan unohtaa.

– Ei ole ylireagointia, jos käyttää kasvomaskia omaehtoisesti julkisissa sisätiloissa, vaikka virallista suositusta ei alueellamme olekaan voimassa, hän sanoo.

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030