Terveydenhuolto

Etelä-Savon hyvinvointialue sai kansalaisilta tuhansittain säästövinkkejä

"Käytännölliset ehdotukset ilahduttivat eniten."

Anne Seppänen

Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa sai asukkailta tuhansittain säästöehdotuksia.

Hyvinvointialueen nettisivuilla julkaistuun kyselyyn vastasi yli 700 ihmistä. Miltei kaikkiin vastauksiin sisältyi useita säästöehdotuksia, joten yksittäisten säästövinkkien määrä nousee tuhansiin.

Säästövinkkejä saattoi antaa kahden viikon ajan elo- ja syyskuun vaihteessa.

– Moniin teksteihin oli pantu valtavasti ammattitaitoa ja kokemusta mukaan. Iso osa esityksistä on jopa niin yksityiskohtaisia, että niistä näkee Eloisan henkilöstön paneutuneen säästöihin perusteellisesti. Kiitän lämpimästi kaikkia kyselyyn vastanneita. Runsas palautteen määrä kertoo, että asukkaat arvostavat palvelujamme ja työntekijämme haluavat olla aktiivisesti mukana säästötalkoissa, kiittelee taloudesta vastaava konsernipalvelujen toimialajohtaja Sami Sipilä tiedotteessa .

Säästöideat menevät seuraavaksi toimialajohtajien ja heidän alaistensa käsittelyyn.

Osa ideoista voidaan panna toimeen heti. Toisia rajoittavat muun muassa työehtosopimukset tai lainsäädäntö. Jotkut vinkit ovat jo valmisteluputkessa tai jatkuvassa arvioinnissa.

Eniten säästövinkkejä sai terveyspalvelut.

– Käytännölliset ehdotukset ilahduttivat eniten. Otamme kaikki hyvät ideat käyttöön, Sipilä lupaa.

Lue lisää: Lisäsopeutukset huolestuttavat lääkäreitä Etelä-Savossa

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030