Terveydenhuolto

EU:n koronatodistuksia myönnetään vielä vuoden ajan

Tarkoituksena on varmistaa vapaa liikkuvuus EU-alueella, koronatilanteen mahdollisesta huonontumisesta huolimatta.

Hanna Kauppinen
Rafael Henrique

Tuore asetus jatkaa EU:n koronatodistusten myöntämistä yhdellä vuodella, sosiaali- ja terveysministeriö kertoo. Näin ollen todistuksia saa vielä ensi vuoden kesäkuun loppuun saakka.

Tarkoituksena on varmistaa vapaa liikkuvuus EU-alueella, koronatilanteen mahdollisesta huonontumisesta huolimatta. Matkailijan on edelleen itse varmistettava, vaatiiko kohdemaa matkustajilta koronatodistusta.

EU:n digitaalinen koronatodistus otettiin käyttöön viime vuoden kesäkuussa ja se oli alun perin voimassa tämän vuoden kesäkuun loppuun. Voimassaolon tarve arvioidaan uudelleen jo puolen vuoden kuluttua. Tavoitteena on poistaa todistus käytöstä heti, kun epidemiatilanne sallii.

Lue myös

Eri maiden koronatodistusten käytännöt ja vaatimukset rajanylitystilanteessa vaihtelevat. EU-maita koskevat matkustusohjeet ja -rajoitukset on koottu tälle verkkosivustolle .

Suomessa koronatodistuksen saa jatkossakin Omakanta-palvelusta tai kotikunnan terveydenhuollosta.

Kirjoittaja

Hanna Kauppinen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030