Hallitus on antanut esityksensä translaista
Sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen eriytettäisiin lääketieteellisistä tutkimuksista ja hoidoista, pakkosterilisaatio poistuisi.

Hallitus on antanut esityksensä laiksi sukupuolen vahvistamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi, eli niin sanotun translain uudistuksesta.
Esityksen mukaan hakemus sukupuolen vahvistamisesta perustuisi henkilön omaan selvitykseen sukupuolen kokemuksesta. Sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen eriytettäisiin lääketieteellisistä tutkimuksista ja hoidoista.
Henkilö voitaisiin vahvistaa kuuluvaksi toiseen sukupuoleen kuin mihin hänet on väestötietojärjestelmään merkitty, jos hän esittää selvityksen siitä, että pysyvästi kokee kuuluvansa vahvistettavaan sukupuoleen.
Laista poistuisi siinä nyt oleva vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä.
Hakemus Digi- ja väestövirastolle
Henkilön pitäisi olla täysi-ikäinen ja Suomen kansalainen, tai hänellä pitäisi olla asuinpaikka Suomessa. Hakemus tehtäisiin kirjallisena Digi- ja väestötietovirastolle, joka informoisi hakijaa hakemuksen käsittelystä ja sukupuolen vahvistamisen oikeusvaikutuksista.
Muuta lainsäädäntöä sovellettaessa vahvistettua sukupuolta pidettäisiin henkilön sukupuolena, ellei toisin säädetä. Esimerkiksi asevelvollisuus määräytyisi vahvistetun sukupuolen mukaan.