Terveydenhuolto

Hoitajalakon sovittelu jatkuu tänään

Tilanne on kireä: käräjäoikeus kielsi teho-osastojen lakkojen aloittamisen, eduskunta aloitti potilasturvallisuuslain käsittelyn ja hoitajajärjestöt uhkaavat joukkoirtisanoutumisella.

Anne Seppänen
Lääkärilehti

Tilanne hoitajajärjestöjen työtaistelun ympärillä jatkuu kireänä. Tuorein käänne on, että Tehyn valtuusto päätti keskiviikkona toimeenpanna erikoissairaanhoitoon kohdistuvan joukkoirtisanoutumisen. Ajankohdasta ja kohteista ilmoitetaan myöhemmin.

Lisäksi valtuusto päätti asettaa toistaiseksi voimassa olevan tilapäisen siirron kiellon koko kunta-alalle SOTE-sopimuksen ja KVTES:n piiriin. Kielto astuu voimaan välittömästi.

Tilapäisen siirron kiellon aikana tehyläisiä ei saa siirtää omasta työtehtävästään tai omasta työskentelypaikastaan toiseen työtehtävään tai toiseen työskentelypaikkaan.

Superilla on sama linja kuin Tehyllä. Superin liittohallitus päätti keskiviikkona edistää kotihoitoon kohdistuvaa joukkoirtisanoutumista. Myös sen ajankohta ja kohteet ovat vielä avoinna. Samoin kuin Tehy, Super asetti toistaiseksi voimassa olevan tilapäisen siirron kiellon koko kunta-alalle SOTE-sopimuksen ja KVTES:n piiriin. Kielto astuu voimaan välittömästi.

Potilasturvallisuuslain käsittely alkoi

Eduskunta aloitti keskiviikkona niin sanotun potilasturvallisuuslain käsittelyn. Lailla halutaan turvata välttämätön terveydenhuolto ja kotihoito työtaistelun aikana.

Esityksessä ehdotetaan säätettäväksi uusi määräaikainen laki, jonka tarkoituksena estää asiakkaiden ja potilaiden hengen ja terveyden vakava vaarantuminen työtaistelun aikana.

Lakkojen aloittaminen kiellettiin

Helsingin käräjäoikeus kielsi keskiviikkona miljoonan euron sakon uhalla Tehyä ja Superia aloittamasta ensi viikolle aiottuja työtaisteluja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirissä, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä sekä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä. Lakossa olisivat olleet muun muassa Tyksin teho-osaston hoitajat.

– Päätöksen myötä pystymme toivottavasti osaltaan turvaamaan tehohoidon sitä tarvitseville potilaille. Pidämme hyvin tärkeänä, että sopu tässä työtaistelukiistassa saavutettaisiin mahdollisimman pian, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoi tiedotteessa .

Lue myös

– Käräjäoikeuden päätöksellä saimme turvattua potilaiden oikeuden tarvitsemaansa välttämättömään ja kiireelliseen hoitoon teho-osastolla ja valvonnassa. Haluamme olla tukemassa hoitajien lakko-oikeutta, mutta emme voi vaarantaa potilaiden henkeä ja terveyttä. Toivomme ensisijaisesti neuvotteluiden etenevän ja osapuolten pääsevän sopimukseen, totesi Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtaja Seppo Ranta tiedotteessa .

Sovittelu jatkuu

Tehyn ja Superin sekä Kuntatyönantajien välisen työriidan sovittelu on jatkunut torstaina. Valtakunnansovittelija Anu Sajavaara kirjoitti Twitterissä, että "Tässä vaiheessa voin todeta vain sen, että osapuolten näkemykset ovat jonkin verran lähentyneet, mutta matkaa ratkaisuun on vielä."

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030