Terveydenhuolto

Hoitotakuun tiukennus nopeutti hoitoonpääsyä

Kahden viikon määräaika toteutuu yhä useammin.

Sari Kosonen

Hoitotakuun tiukentuminen viime syksynä on nopeuttanut etenkin lääkäriin pääsyä, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreesta tilastoraportista.

THL:n mukaan potilaat pääsivät maaliskuussa 2024 perusterveydenhuollon avosairaanhoidon kiireettömään lääkärin hoitoon tai tutkimukseen kahdessa viikossa ­– ja jopa viikossa – selvästi useammin kuin vuoden 2023 maaliskuussa.

Maaliskuussa lääkärikäynneistä 71 prosenttia toteutui 14 vuorokaudessa hoidon tarpeen arvioinnista, kun vuotta aiemmin vastaava luku oli 58 prosenttia. Viikon sisällä käynneistä toteutui 57 prosenttia, kun luku oli vuotta aiemmin 46 prosenttia.

Enimmäisajan ylityksiä oli kaikilla hyvinvointialueilla ja Helsingissä. Kahden viikon enimmäisajassa toteutettavista lääkärikäynneistä toteutuneiden käyntien osuus oli pienin Helsingissä (42 %) ja suurin Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella (93 %)

– Hyvinvointialueet ovat hoitoonpääsyn nopeuttamiseksi kehittäneet toimintaansa muun muassa digitaalisin palveluin sekä tiimi- ja omalääkärimalleja hyödyntämällä. Positiivista on, että molemmissa malleissa myös hoidon jatkuvuus paranee, kertoo THL:n arviointipäällikkö Tiina Hetemaa tiedotteessa .

Hoitotakuun höllennys lisännee eroja hoitoonpääsyssä

Julkisen perusterveydenhuollon kiireettömän hoitoonpääsyn enimmäisaikoja koskeva lainsäädäntö tiukentui 1.9.2023. Enimmäisaikoja tuli voimaan useampi. Perusterveydenhuollossa hoitotakuu on 14 vuorokautta tai kolme kuukautta ja suun terveydenhuollossa neljä kuukautta. Kolmen kuukauden enimmäisaika koskee tiettyjä, erikseen mainittuja hoitotapahtumia.

Hoitoonpääsyyn liittyvä hoitotapahtuma tulee olla laillistetulle terveydenhuollon ammattihenkilölle, kuten lääkärin, sairaanhoitajan tai terveydenhuoltajan, vastaanotolla.

Hallitus esitti kevään kehysriihessään 14 vuorokauden hoitotakuun höllentämistä 3 kuukauteen. Suun terveydenhuollon osalta määräaika on höllenemässä 6 kuukauteen.

– Todennäköisesti erot hoitoonpääsyssä valitettavasti lisääntyvät. Asiakkaiden kannalta tämä on selkeä huononnus. Itsehallinnollisina alueina hyvinvointialueet voivat toki pyrkiä mahdollisimman sujuvaan ja nopeaan hoitoon pääsyyn edelleen, Hetemaa arvioi.

Lue lisää: Perusterveydenhuollon kiireettömään hoitoon pääsi lokakuussa aiempaa nopeammin

Kirjoittaja

Sari Kosonen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030