IS: Kardiologi syytteessä potilaan kuolemasta
Asian käsittely alkoi Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa perjantaina.

Syyttäjä vaatii kardiologille sakkorangaistusta potilaan kuolemantuottamuksesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, kertoo Ilta-Sanomat.
Syyttäjä väittää, että kardiologi aiheutti sydänlihassairaudesta kärsineen potilaansa kuoleman Lahdessa toukokuussa 2018. Miespotilaan sepelvaltimoon pääsi varjoainekuvauksen aikana ilmaa, jonka aiheutti suoneen tukoksen. Tämä johti potilaan menehtymiseen.
Syyttäjän mukaan lääkäri toimi tilanteessa huolimattomasti ja olisi siksi vastuussa miehen kuolemasta.
Asian käsittely alkoi Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa perjantaina.
Täydennys tietoihin 5.6. klo 9:45: Kardiologin syytteet hylättiin perjantaina 2. kesäkuuta. Jatkojuttu asiasta on julkaistu maanantaina 5. kesäkuuta.