Keski-Uudenmaan hyvinvointijohtajan paikka täytetty
Mikko Komulainen: Ketterä ja kompakti alue, jossa pohjatyöt on tehty hyvin.

Keski-Uudenmaan aluevaltuusto valitsi hyvinvointialuejohtajaksi Mikko Komulaisen . Hallintotieteiden tohtori siirtyy tehtävään Forssan seudun hyvinvointiyhtymän yhtymäjohtajan pestistä. Hän näkee Keski-Uudenmaan alueen olevan mahdollisuuksien paikka.
– Hyvällä sijainnilla kompakti alue, jossa valtaosa kunnista isoja kuntia. Väestö on kohtalaisen nuori ja kasvava. Tässä on hurjat mahdollisuudet.
Komulaisen mukaan alueella on tehty hyvää pohjatyötä jo pitkään Keusoten puitteissa. Organisaation hän näkee sopivan kokoisena ja ketteränä. Toimintatapojen muutoksia voidaan helposti kokeilla.
Haasteista suurin on sama kuin muillakin hyvinvointialueilla.
– Rahoitus on niukka, ja talous tuo reunaehtoja.
Keski-Uudenmaan aluevaltuuston suljetussa lippuäänestyksessä Komulainen sai yli puolet annetuista äänistä. Ääniä annettiin 69, joista Komulainen sai 35. Toiseksi tuli Pirjo Laitinen-Parkkonen 33 äänellä. Yksi valtuutettu äänesti tyhjää.