Istumme puolisoni kanssa teatterin väliajalla. Hän ei työskentele sote-alalla, mikä tekee keskusteluistamme usein virkistäviä.

– No – mitä pidit? hän kysyy.

– Paljon tapahtui, vastaan. – Mutten ole varma, miksi.

Puolisoni nyökkää.

– Kaikki tekivät koko ajan jotain. Juostiin, huudettiin, siirrettiin tuoleja. Ja välillä joku tuli lavalle selittämään, miksi tämä kaikki on tärkeää. Miksi he tekivät niin?

– Luulen, että tämä oli kokeellista teatteria. Tarkoitus ei ole ymmärtää, vaan kokea, sanon.

Puolisoni miettii hetken.

– Eli paljon tapahtuu, mutta kukaan ei oikein tiedä mitä – tai miksi? Niin kuin teillä töissä?

– Juuri niin.

***

Ihailen puolisoni viisautta. Varsinkin nyt, kun eduskuntavaalit lähestyvät.

Hallinnon käytävällä eletään kokeellisen teatterin väliaikaa: lavasteita siirretään, rooleja vaihdetaan, ja kaikki odottavat jännittyneinä seuraavaa näytöstä – mutta käsikirjoitus on kesken.

Julkisuudessa puhutaan kriisistä, pelastamisesta ja rohkeista päätöksistä. Soten “valuviat” luvataan korjata.

Olen kuullut saman pari vuosikymmentä, joten olen varovaisen optimistinen: powerpointit saattavat jopa korjautua.

***

Poliitikot ovat oppineet nimittäin tärkeän läksyn: hyvän käsikirjoituksen voi pilata huonolla ohjauksella.

STM ja VM ovat tehneet siitä taiteenlajin.

Mitä tahansa voi tapahtua: maakuntavero, vahvempi valtionohjaus, alueiden yhdistäminen? Parhaimmillaan hihasta ässä, joka yllättää kaikki. Vakuutuspohjainen terveydenhuolto tai monialainen sosiaalimaakunta, anyone?

Uudenmaan erillisratkaisun purusta tulisi niin monimutkainen juoni, että se kävisi kansallisesta aivovoimisteluprojektista. Tämä voisi toki vähentää hallinnollista dementiaa Ruuhka-Suomessa.

Rahoitusmalli ansaitsisi oman näytöksensä. Sen monimutkaisuus ja hienostuneisuus ovat elegantteja kuin baletti, jonka tavoitteena on katsojien teoreettinen hyvinvointi.

Digitalisaatio kruunaa kokonaisuuden.

Kun jokainen alue kehittää omia ratkaisujaan, syntyy valtava määrä innovatiivisia ideoita – jotka eivät toki toimi keskenään.

Kansallinen, toimiva ratkaisu olisi toki tylsä. Hajautettu sekavuus on dynaamista!

***

Kokeellinen teatteri osallistaa yleisöä.

Ennustan, että käytämme ensi vaalikauden parlamentaarisen työryhmän sote-käsikirjoitustyön seuraamiseen. Kuinka monella tavalla kampaviinereitä voi syödä?

Hermoja raastavan jännittävää!

Tai olisi, jos ei tuntisi teatterin lainalaisuuksia.

Käsikirjoitustyö ei lopuksi koskaan ole demokraattista. Parlamentaarisen valmistelun jälkeen valtapuolueet päättävät mitä tehdään.

***

Kotiin kävellessä jatkamme keskustelua.

– Miten tässä näin on päässyt käymään? puolisoni kysyy.

– Miksi näin tärkeä asia kuin sote on muuttunut pysyvästi ennakoimattomaksi väliaikaisratkaisuksi?

Vastaan, etten tiedä.

Mutta muistutan häntä siitä, että hallinnon kannalta tämä on erinomaista. Kun kaikki on jatkuvassa muutoksessa, kukaan ei kehtaa kysyä toimivatko palvelut. Ja palkka juoksee.