Terveydenhuolto

Kuka loppujen lopuksi saa neljännen koronarokotteen?

Siitä, kuka on riittävän vanha ja sairas, ei näytä olevan täysin yhtenäistä linjaa alueiden välillä.

Anne Seppänen
Adobe/AOP

Ketkä muut, paitsi 80 vuotta täyttäneet, saavat nyt neljännen koronarokotteen? 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on antanut uuden suosituksensa, mutta sairaanhoitopiirien ohjeet, jos nyt eivät suorastaan niistä poikkea, niin ainakin vaativat jonkinlaista tulkintataitoa. 

THL suosittelee, että kunnat tarjoavat neljännen rokoteannoksen paitsi yli 80-vuotiaille, myös ”järjestetyn kotihoidon tai omaishoidon piirissä oleville iäkkäille ja muillekin iäkkäille, joiden terveys ja toimintakyky ovat vastaavasti heikentyneet”. Lisäksi sen voivat saada 12 vuotta täyttäneet vakavasti immuunipuutteiset.

Rokote voidaan antaa aikaisintaan kolme kuukautta kolmannen annoksen jälkeen. 

Kuka on kyllin vanha?

Mutta kuka on iäkäs? Tämäpä ei olekaan aivan yksiselitteinen asia. THL ei sitä määrittele.

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essote katsoo, että yleisesti iäkkääksi katsotaan 65 vuotta täyttäneet henkilöt ja lupaa tiedotteensa mukaan neljännen koronarokotteen hoivakotiasukkaiden lisäksi ”iäkkäille, joiden terveys ja toimintakyky ovat heikentyneet perussairauksien vuoksi”.

Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Sosteri taas suosittaa tiedotteessaan neljättä koronarokotusta kaikille ikääntyneille. Tiedotteessa huomautetaan, että THL ”suosittelee neljättä koronarokotusta kaikille sairaille ja ikääntyneille henkilöille. Tarkkaa ikärajaa THL ei ole tässä yhteydessä määrittänyt”.

– Jos neljännen rokotuksen tarve mietityttää, kannattaa olla yhteydessä Sosterin rokotusajanvaraukseen, johtajaylilääkäri Jaana Luukkonen sanoo tiedotteessa.

Oikeutta ei välttämättä kysytä rokotuspisteellä

Helsingissä neljännen rokotuksen saavat ne 65 vuotta täyttäneet, jotka tarvitsevat toisen henkilön apua arjessa selviytymiseen. Lisäksi Helsingin sote vastaa Twitterissä esitettyyn kysymykseen, että oikeutta neljänteen rokotukseen ei tarvitse todistaa rokotuspisteellä.

Pohjanmaalla neljännen rokotuksen voivat saada alle 80-vuotiaista immuunipuutteisten lisäksi vain ne, jotka asuvat iäkkäiden hoivakodissa.

Kainuun sote lupaa neljännen koronarokotteen niille iäkkäille, jotka ovat järjestetyn kotihoidon tai omaishoidon piirissä ilman tarkkaa ikärajaa, 75 vuotta täyttäneille ja niille 12 vuotta täyttäneille, joiden immuunipuolustus on voimakkaasti heikentynyt.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri määrittelee iäkkääksi 70 vuotta täyttäneet. Heistä rokote luvataan niille, jotka ovat joko koti- tai omaishoidon piirissä tai jotka eivät selviä yksin kotona. 

PSHP:llä on viiden kohdan lista siitä, ketkä kuuluvat THL:n määrittelemään ryhmään iäkkäistä, jotka eivät selviä toisen ihmisen apua kotona. Tällainen henkilö tarvitsee säännöllisesti hoivaan ja huolenpitoon liittyvää apua kotonaan. Asia määritellään toimintakyvyn, ei sairauksien perusteella.

Siun sote valmistelee neljännen rokotteen antamista tänä vuonna 75 vuotta täyttäville ja sitä vanhemmille, joiden terveys ja toimintakyky ovat heikentyneet.  

Lue myös

– Esimerkiksi, jos henkilöllä on useita sairauksia tai hän tarvitsee tukea kotona pärjäämisessä, neljäs koronarokote on hyvä ottaa. Tai jos henkilön terveydentila on jo ennestään niin heikko, että lieväoireinen koronavirustauti voi heikentää vointia niin, että potilas tarvitsi sairaalahoitoa, kannattaa neljäs rokoteannos ottaa, infektioylilääkäri Jennifer Sieberns sanoo tiedotteessa.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote näyttää pysyttelevän suunnilleen THL:n linjoilla. Neljäs rokotus tarjotaan, kuten THL suosittelee, järjestetyssä kotihoidossa tai omaishoidossa oleville. 

– Neljäs rokotus tarjolla nyt myös alle 80-vuotiaille iäkkäille, joiden terveydentila ja toimintakyky on heikentynyt niin, että lieväkin infektio voi heikentää heidän omaehtoista ja itsenäistä arjen toimintaa omassa kodissaan, kertoo Eksoten rokotuksista vastaava hoitaja Sari Kuitto tiedotteessa.

Ohjeita viilataan

THL on tietoinen siitä, että eri alueilla linjaukset poikkeavat toisistaan.

– Olemme yhdessä sairaanhoitopiirien ja kuntien toimijoiden kanssa viilaamassa ohjettamme niin, että se vähentää eriarvoisuutta ja selkeyttää suosituksen perusteita ja tarkoitusta, ylilääkäri Hanna Nohyne k sanoo.

Hän näkee, että alueilla on oltava harkintavaltaa, sillä hauraiden hoitaminen, kotihoito, omaishoito ja jonotus näihin on eri tavoin järjestetty. Eroja on myös siinä, miten hauraat on identifioitu ja miten rokotus on järjestetty. Ikärajaa THL ei juridisista syistä voi antaa.

– Tärkeintä on, että suosituksen perusidea toteutuu, eli kunnat tarjoavat neljännen koronarokoteannoksen myös niille iäkkäille, jotka ovat järjestetyn kotihoidon tai omaishoidon piirissä, sekä muillekin iäkkäille, joiden terveys ja toimintakyky ovat vastaavasti heikentyneet.

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030