Terveydenhuolto

Lääkäriliitto: Älkää erotko aluehallituksista

Liitto muistuttaa, ettei kelvottomuutta voi todeta ennakoivasti eikä ohjauskirjeellä määrätä.

Lääkärilehti
Adobe/AOP

Lääkäriliitto on lähettänyt avoimen kirjeen, jossa vetoaa aluehallitukseen valittujen hyvinvointialueiden työntekijöiden pitämään paikkansa.

Valtiovarainministeriö on ohjauskirjeessään esittänyt, ettei alueen työntekijä voisi olla työnantajansa – hyvinvointialueen – hallituksen jäsen.

Näkemys on liiton mukaan useiden oikeusoppineiden mukaan tulkinnanvarainen ja täsmentynee ensi vuoden aikana.

Liitto myös muistuttaa, ettei kelvottomuutta voi todeta ennakoivasti eikä ohjauskirjeellä määrätä.

Lue myös

Mahdollisen kelvottomuuden toteaa hyvinvointialueen valtuusto, ja päätös on valituskelpoinen, liitto sanoo.

Aluehallitusten jäsenten, jotka siirtyvät hyvinvointialueiden palvelukseen, ei siis ole syytä reagoida asiaan ennakolta, eikä missään tapauksessa pyytää itse eroa aluehallituksen jäsenyydestä, liitto sanoo.

Kirjoittaja

Lääkärilehti

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030