Terveydenhuolto

Lakko Oulun Kontinkankaan-Myllyojan kotihoitoon

Työtaistelu kestää tiistaista perjantaihin.

Ulla Toikkanen

Adobe/AOP

Tehy ja SuPer ilmoittivat aloittavansa työtaistelun, joka koskee Oulun kaupungin Kontinkankaan hyvinvointikeskuksen Kontinkankaan-Myllyojan kotihoitoa 27.–30. syyskuuta 2022. Työnseisaus alkaa tiistaina kello 00.01 ja päättyy ensi perjantaina kello 23.59.

Lakko vaikuttaa Kontinkankaan-Myllyojan kotihoidon toimintaan. Muiden kotihoitoyksiköiden toimintaan lakko ei vaikuta, sillä sen alaista työtä ei voi siirtää saman työnantajan toisen yksikön hoidettavaksi.

– Normaalitilanteessa Kontinkankaan-Myllyojan kotihoidossa on käytettävissä päivittäin 40 henkilön työpanos. Olemme laskeneet, että 35 henkilön työpanoksella pystymme turvaamaan asiakkaiden kriittisen hoidon, kertoo Oulun kaupungin vs. vanhustyön johtaja Maria Vahtola .

Vajetta joissakin työvuoroissa

Oulun kaupungin hyvinvointipalvelut on varautunut lakkoon, jotta työntekijöitä on riittävästi turvaamassa asiakkaiden kotihoitoa. Sijaisia on rekrytoitu, muista yksiköistä siirtyy henkilökuntaa vapaehtoisina, hoitotyössä on myös viranhaltijoita, ja lisäksi henkilökuntaa saadaan rekrytointipalveluyrityksistä.

Lue myös

– Näiden toimenpiteiden jälkeen meillä oli vielä vajetta joissakin työvuoroissa. Olemme neuvotelleet ja sopineet ammattijärjestöjen kanssa tarvittavasta suojelutyöstä, jotta saamme 35 työpanosta päivää kohden täyteen, Vahtola sanoo.

Asiakkaille työtaistelu näkyy siten, että Kontinkankaan-Myllyojan kotihoidossa käynnit asiakkaiden luona voivat olla eri aikaan kuin tavallisesti. Käynnin kesto voi olla normaalia lyhyempi. Ei-välttämättömät toimenpiteet voidaan joutua siirtämään tai jättää tekemättä.

Kirjoittajat

Ulla Toikkanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030