Terveydenhuolto Suom Lääkäril 2026;81:e49052, www.laakarilehti.fi/e49052

Länsi-Uusimaa keskeyttää viestinnän konsulttihankinnan

– Tulen esittämään aluehallitukselle, että hankintapäätös kumotaan, sanoo hyvinvointialueen johtaja Sanna Svahn.

Anne Seppänen

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue keskeyttää kohua herättäneen viestinnän konsulttihankinnan.

– Teimme hankinnassa selkeän arviointivirheen. Vaihtoehtoja toteutukseen olisi pitänyt tarkastella laajemmin, ja valmisteluun olisi pitänyt varata enemmän aikaa. Kun käytetään julkisia varoja, valmistelun tulee olla perusteellista ja läpinäkyvää, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialuejohtaja Sanna Svahn sanoo tiedotteessa.

Helsingin Sanomat uutisoi tiistaina, että Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue oli päättänyt hankkia ulkoista viestintäkonsultointia 290 000 euron edestä vastaperustetulta yritykseltä, jonka omistaja on Lääkäriliiton juuri irtisanoutunut viestintäjohtaja Lauri Korkeaoja.

Nyt hyvinvointialue kertoo tiedotteessaan, että sopimusta palveluntuottajan kanssa ei ole tehty, eikä työtä tilattu.

Hyvinvointialueen aluehallitus kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 24. elokuuta.

– Tulen esittämään aluehallitukselle, että hankintapäätös kumotaan. Olen pahoillani ja haluamme korjata virheemme, Svahn kertoo.

Lue lisää: "Lojaliteettivelvoite ei ole vaarantunut" – Lääkäriliiton johtaja kommentoi Länsi-Uudenmaan hankintapäätöstä

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat