Terveydenhuolto

Luonto lohduttaa ja parantaa Oulun uudessa sairaalassa

Kullakin kerroksella on oma, taiteilijan toteuttama graafinen ilme, jonka teemat pohjautuvat vuonna 2021 toteutettuun ideahaasteeseen pohjoisen eläimistä ja kasveista.

Hanna Kauppinen
Mika Vallineva
Taidegraafikko Anna Sofia Vuorinen on luonut maiseman Oulun uuden yliopistollisen sairaalan A-talon käytävälle. Kuvassa myös taidesuunnittelija Tarja Kekäläinen.

Taide on suuressa osassa rakenteilla olevassa Oulun uudessa yliopistollisessa sairaalassa (Oys). Taiteen halutaan tukevan kaikkien tilojen käyttäjien hyvinvointia, kertoo taidesuunnittelija  Tarja Kekäläinen Oysin tiedotteessa .

Hänen mukaansa taiteen roolina on vahvistaa tilojen käyttäjien luontoyhteyttä, lievittää kipua ja edistää toipumista. Teosten aiheet liittyvät pääosin pohjoisuuteen ja alueellisuuteen.

Uudessa sairaalassa taide on integroitu osaksi sisustusta ja se tukee esimerkiksi akustiikkaa ja sairaalan opasteita. Taidesuunnittelu onkin tehnyt läheistä yhteistyötä niin käyttäjien, opastus- ja sisustussuunnittelun, ylläpidon ja puhtaanapidon kuin palvelumuotoilijoidenkin kanssa.

Kullakin kerroksella on oma, taiteilijan toteuttama graafinen ilme, jonka teemat pohjautuvat vuonna 2021 toteutettuun ideahaasteeseen pohjoisen eläimistä ja kasveista.

Kunkin kerroksen hissiaulassa sisääntulijaa tervehtii eläin- ja kasvimaailma, ja iso kuva-aihe on esillä myös tärkeissä käytävien risteyskohdissa. Grafiikkaa on toimenpidehuoneissa ja potilashuoneissa, ovissa ja katoissa. Esimerkiksi heräämössä potilas näkee nukutuksesta herätessään kattopaneelien teemagrafiikkaa.

Uuden sairaalan rakentaminen on aloitettu 2019, ja massiivisen kokonaisuuden on määrä valmistua vuonna 2030.

Voimaeläimiä sädehoitohuoneisiin

Taidegraafikko  Anna Sofia Vuorinen  suunnittelee ilmeen A- ja B-rakennuksen kerroksiin 0–3, taidegraafikko  Elina Warsta  toteuttaa kerroksien 4–7 sekä lasten ja nuorten Kuura Kettu -teeman, ja tekstiilitaiteilija  Maija Louekari  suunnittelee kerroksien 8–10 ilmeen.

Lue myös

E-rakennuksen eli Sädetalon 0 ja 1 -kerrosten aulataide toteutetaan yhteistyössä Metsähallituksen kanssa. Kuvataiteilija  Jussi Valtakarin  puureliefit integroidaan aulatilojen akustiikkaseiniin. Metsähallitus liittää Valtakarin eläin- ja lintuhahmoihin QR-koodit, joiden kautta avautuu lajitietoutta.

Sädehoitohuoneiden liukuoviin tulee puolestaan henkilöstön valitsemat voimaeläinhahmot, kärppä, metso, naali, ilves, tunturipöllö ja karhu, jotka taiteilija  Pälvi Hanni  toteuttaa.

A3- ja B3-kerrosten leikkaussaleihin tulee taiteilija  Anni Kinnusen  kasviaiheisia ja kansainvälisyyttä ilmentäviä valokuvia. BT-kerroksen hyvästelytilaan tulee jäkäläteos taiteilija, muotoilija  Ulla Autiolta .

Sairaalan taiteeseen voi lahjoittaa varoja tai tehdä taidelahjoituksen Pohjois-Suomen terveydenhuollon tukisäätiö Tertun uusien nettisivujen kautta.

Kirjoittaja

Hanna Kauppinen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030