Terveydenhuolto

Macchiarini sai ehdollista vankeutta

Kolmesta synteettisen henkitorven asennuksesta yksi tulkittiin laittomaksi.

Pekka Nykänen

Lehtikuva

Tukholman Karoliinisessa insituutissa kolme kokeellista henkitorvileikkausta tehnyt Paolo Macchiarini on tuomittu kahdeksi vuodeksi ehdolliseen vankeuteen.

Macchiarini asensi vuosina 2011–2012 kolmelle potilalle synteettisen henkitorven. Vuonna 2017 kaikki olivat kuolleet.

Macchiarini sai syytteen törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä ruumiinvamman tuottamisesta syksyllä 2020.

Solnan käräjäoikeuden mukaan Macchiarini syyllistyi leikkauksista viimeisessä törkeään ruumiinvamman tuottamiseen, kirjoittaa Läkartidningen .

Kahdesta muusta Macchiarini sai vapauttavan tuomion. Oikeuden mukaan ne olivat potilaiden tilan vuoksi perusteltuja hätäratkaisuja. Kahden leikkauksen jälkeen kokemukset olivat oikeuden mukaan kuitenkin niin huonot, että kolmas olisi pitänyt jättää tekemättä.

– Hoitomenetelmän odotettavissa ollut hyöty, ei ollut oikeassa suhteessa riskeihin, toteavat tuomarit Ewa Lindbäck ja Björn Skånsberg lausunnossaan.

Henkitorvi romahti

Kolmas potilas oli 22-vuotias nainen, jonka henkitorvi vammautui leikkauksessa Turkissa vuonna 2011. Naisen lääkäri otti yhteyttä Macchiariniin. Hän vieraili potilaan luona pari kertaa Turkissa.

Lue myös

Macchiarini leikkasi naisen Ruotsissa elokuussa 2012. Potilaalle tuli komplikaatioita, kuten massiivisia ilmavuotoja. Huhtikuussa 2013 hänen ruokatorvensa poistettiin, ja samana keväänä implantti alkoi romahtaa.

Syyskuussa 2015 potilas vietiin Yhdysvaltoihin. Hän kuoli seuraavan vuoden maaliskuussa.

Syyttäjä oli vaatinut Macchiarinille vähintään viiden vuoden vankeutta. Toimenpiteitä ei hänen mukaansa voitu pitää hoitona tai luvallisena tutkimuksena, koska eettiset luvat puuttuivat.

Puolustuksen mukaan operaatiot olivat ryhmätyötä. Vastuu operaatioista oli johdolla, ja Macchiarini uskoi, että vastuuhenkilöt olivat järjestäneet luvat.

Kirjoittajat

Pekka Nykänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030