Masennus nuorten aikuisten työkyvyttömyyseläkkeiden yleisin syy
Alle 30-vuotiaiden eläkkeistä 85 prosenttia alkoi mielenterveyden häiriöiden perusteella ja 15 prosenttia somaattisista syistä.
Valtaosa alle 30-vuotiaiden työkyvyttömyyseläkkeistä johtuu mielenterveyden häiriöistä Eläketurvakeskuksen tutkimuksen mukaan. Työkyvyttömyyseläkkeiden taustalla olevat mielenterveyden häiriöt eivät ole yhtenäinen sairausryhmä, vaan ne sisältävät useita erilaisia sairauksia, jotka vaikuttavat työkykyyn vaihtelevassa määrin.
– Masennus on yleisin työkyvyttömyyseläkkeiden syy 21–29-vuotiaina eläkkeelle siirtyneillä. Myös psykoottisten häiriöiden osuus on merkittävä. Iän myötä somaattisten sairauksien osuus työkyvyttömyyseläkkeiden alkamissyistä kasvaa, toteaa erikoistutkija Mikko Laaksonen Eläketurvakeskuksesta tiedotteessa.
Alle 30-vuotiaiden eläkkeistä 85 prosenttia alkoi mielenterveyden häiriöiden perusteella ja 15 prosenttia somaattisista syistä.
Tutkimuksessa tarkasteltiin vuosina 2020–2022 työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneitä alle 30-vuotiaita. Heitä oli noin 8 200.
Noin puolella ei ole ollut työuraa
Noin puolet 18–29-vuotiaana työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneistä sai ainoastaan Kelan maksamaa eläkettä. Heillä työuraa ei lähtökohtaisesti ole lainkaan. Joskus työssä olleilla, joiden eläke koostuu ainakin osittain työeläkkeestä, työurat ovat usein keskimäärin varsin lyhyitä verrattuna samanikäisen väestön työuriin.
– Kun katsotaan kaikkia alle 30-vuotiaana työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneitä, heidän työuransa pituus oli keskimäärin noin 40 prosenttia samanikäisen muun väestön työurista. Työeläkettä saaneilla vastaava osuus oli puolestaan noin 60 prosenttia, Laaksonen kuvaa.
Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyvien työurat jäävät vertailuryhmästä jälkeen heti uran alusta lähtien riippumatta minkä ikäisenä työkyvyttömyyseläke lopulta alkaa.
Laaksosen mukaan tämä kertoo siitä, että usein työkykyongelmat ovat alkaneet jo kauan ennen työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä.
Diagnoosi yhteydessä työuran pituuteen
Pisimmät työurat ovat niillä alle 30-vuotiailla, joiden työkyvyttömyys johtuu jostakin somaattisesta sairaudesta. Mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkkeellä olevilla pisimmät työurat ovat niillä, joilla diagnoosina on mania tai kaksisuuntainen mielialahäiriö.
– Vaikka erot eri sairausryhmien välillä selittyvät suurelta osin sillä, missä iässä työkyvyttömyys alkaa, sairausdiagnoosi on yhteydessä työuran pituuteen eläkkeen alkamisiästä riippumatta.
Varhainen tuki tärkeää
Nuorten työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisellä on merkittäviä vaikutuksia sekä yhteiskunnalle että yksilölle. Yhteiskunnan näkökulmasta kyse on hukatusta työpanoksesta. Yksilölle työkyvyttömyys merkitsee usein pienituloisuutta ja kohonnutta syrjäytymisriskiä.
Laaksosen mukaan merkittävä osa nuorista on ainakin osittain työkykyisiä, mutta heille soveltuvia työmahdollisuuksia on vähän varsinkin kireässä taloustilanteessa.
– Tarvitaan varhaisia tukitoimia sekä nuorille että heidän perheilleen, lisää lähtötason työpaikkoja ja työhön paluun suunnittelua jo hoidon tai kuntoutuksen aikana. Lisäksi tulisi vahvistaa työllistämistukien kaltaisia väyliä, joiden kautta nuoret voivat saada kokemusta. Sen avulla he voivat löytää paikkansa työelämässä.
Nuorten työkyvyttömyyseläkkeet yleistyneet
Vuoden 2024 lopussa noin 16 000 alle 30-vuotiasta sai työkyvyttömyyseläkettä.
2000-luvun alussa alle 30-vuotiaita työkyvyttömyyseläkettä saavia oli 10 000.
Noin 2 800 alle 30-vuotiasta siirtyi työkyvyttömyyseläkkeelle vuonna 2024 .




