Terveydenhuolto

Mepit vaativat lisäpanostuksia hoivaan

Tiistaina hyväksytty mietintö tunnustaa Sirpa Pietikäisen mukaan ensimmäistä kertaa myös omaishoitajien merkityksen.

Hanna Kauppinen
Adobe/AOP

Euroopan parlamentti hyväksyi tiistaina äänin 436 puolesta, 143 vastaan ja 54 tyhjää mietinnön, jossa se vaatii komissiolta sekä jäsenmailta lisärahoitusta erilaisille hoivapalveluille kertoo Euroopan parlamentin Suomen-toimisto tiedotteessaan . Mietinnön mukaan lastenhoitoa, vanhusten hoivapalveluja ja muuta hoitoa on parannettava EU:n rakenne- ja investointirahastojen avulla.

Mepit vaatimuksiin kuuluu, että hoivapalveluja tulee rahoittaa rakenne- ja investointirahastoista, alan työolosuhteita on parannettava lakimuutoksilla ja omaishoitajille on taattava mahdollisuus lisätukeen.

Euroopan unionin alueella 40–50 miljoonaa ihmistä, pääosa naisia, toimii säännöllisesti omaishoitajana. Meppien mukaan omaishoitajien asemaa voitaisiin parantaa muun muassa veronkevennyksillä, ja heidän osaamisensa voitaisiin tunnistaa esimekiksi sertifiointiprosessien kautta.

Meppien mukaan tulee myös varmistaa, että kaikille lapsille EU:ssa on tarjolla laadukasta julkista hoitoa. Vanhemmille on tarjottava jatkuvaa, kokonaisvaltaista ja integroitua tukea, mukaan lukien äitiys-, isyys- ja vanhempainrahaoikeudet.

Lue myös

– Tämä mietintö tunnustaa ensimmäistä kertaa myös omaishoitajien merkityksen, mikä olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten, mietinnön esittelijä europarlamentaarikko  Sirpa Pietikäinen sanoo tiedotteessa.

Hänen ajatuksiaan laajemmin voi lukea lisää täältä .

Ennusteiden mukaan 38,1 miljoonaa eurooppalaista tarvitsee pitkäaikaista hoitoa vuonna 2050. Vuonna 2019 sitä tarvitsi 30,8 miljoonaa. 80 prosenttia kaikesta pitkäaikaishoidosta Euroopassa on omaishoitajien vastuulla. Lähes viidennes EU:n kansalaisista oli vähintään 65-vuotiaita vuonna 2018.

Kirjoittaja

Hanna Kauppinen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030