Metsäryhmät osaksi aikuispsykiatrian hoitoa
Potilaat pääsevät luontoon Tampereen yliopistosairaalan kupeesta.
Aikuispsykiatrian metsäryhmä kokoontuu kahdesti kuukaudessa Tampereen Kaupissa. Idea psykiatrian metsäryhmistä sai alkunsa viime kesänä toteutetusta metsäretkestä, jonka kokeumukset olivat niin hyviä, että retkistä on tarkoitus tehdä pysyvä käytäntö.
Metsäryhmien retkillä ei pelkästään kävellä metsässä, vaan pysähdytään havainnoimaan luontoa kaikilla aisteilla. Kaupin metsä tarjoaa luontoelämyksiään aivan yliopistosairaalan läheisyydessä.
Ahdistus väheni
Luontoon siirtyminen muuttaa kohtaamisen luonnetta. Metsässä keskustelu lähtee versomaan luontevammin kuin sisätiloissa pöydän ääressä.
Ryhmistä on saatu runsaasti myönteistä palautetta. Ohjaajien mukaan potilaat ovat kuvanneet, että metsässä olo on vähentänyt ahdistusta, parantanut mielialaa ja tuonut lisää myönteistä energiaa.
Kokemusten perusteella metsässä oleminen antaa osallistujille tilaa hengittää, rauhoittua ja olla hetken ilman suorituspaineita. Hyöty ei rajoitu vain potilaisiin. Myös psykiatrian henkilökunta kokee metsäryhmät merkityksellisiksi.




