Miksi hyvät käytännöt eivät leviä ja huonot häviä?
Aihetta pohdittiin Lääkäripäivien Valokeilassa-keskustelussa.
Ovatko suomalaisessa terveydenhuollossa käytössä parhaat vai tarpeettomat tai jopa vahingolliset käytännöt? Näillä sanoilla avasi keskustelun lääkintöneuvos Sirkku Pikkujämsä sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Panelisteina olivat kansanedustaja, kirurgi Ville Väyrynen, johtava erityisasiantuntija Laura Pitkänen valtiovarainministeriöstä ja tutkija, Käypä hoito -toimittaja Aleksi Raudasoja.
Yhtenä suurimmista esteistä hyvien käytäntöjen leviämisessä keskustelijat pitivät heikkoa tietopohjaa.
– Tutkimus hyödyistä ja haitoista on puutteellista. Ei ole tietoa, jonka pohjalta priorisointia voitaisiin tehdä, totesi Raudasoja.
Pitkäsen mielestä parhaita käytäntöjä tulisi etsiä systemaattisesti.
– Benchmarkkaus pitäisi luoda rutiiniksi. Se voi tosin viedä väärille jäljille, jos vertailu johtaa ranking-listojen tekoon.
– Siis ei syyllistämistä, vaan vertaiskehittämistä, Pikkujämsä tiivisti.
Poliitikot vai ammattilaiset?
Kenen tulee määritellä, mikä on hyvä ja mikä huono käytäntö?
– Poliitikot luovat lainsäädännöllä raamit. Itse olen vakuuttunut siitä, että tarvitaan myös kansallinen koordinaatio sisältöihin, Väyrynen sanoi.
Pitkänen oli samaa mieltä.
– Palveluvalikoiman priorisoinnista on poliitikkojen otettava koppia ja tehtävä isot linjaukset. Hallituksen esitys periaatteista onkin juuri ollut lausunnoilla.
Raudasoja oli eri linjoilla.
– Lainsäädännöllä ei loppupeleissä voi kovin paljon vaikuttaa siihen, mitä hoitokäytäntöjä todellisuudessa on. Ammattilaiset pystyvät arvioimaan, mitä tehdään. Parasta olisi, että lääkäri määrittelee hoidon tutkimustietoon perustuen ja potilaan kanssa keskustellen.
Panelistit ottivat kantaa myös yksityisen sektorin markkinointiin, joka muokkaa kansalaisten mielikuvia.
– Luoko mainonta standardin? Onko eettistä, että markkinoidaan esimerkiksi koko kehon magneettikuvauksia? Väyrynen kysyi.
– Kun käytetään julkista rahaa, täytyy hoidolta aina vaatia vaikuttavuutta, eikä sitä voi korvata yksityisen sektorin vähähyötyisellä hoidolla, Pitkänen painotti.
– Yksityinen sektori myy ja potilaat ostavat. Suomalaiset arvioivat vaikuttavuutta yläkanttiin, Raudasoja sanoi.
Toteutuuko yhdenvertaisuus?
Hyvinvointialueilla on lakisääteinen velvollisuus varmistaa sosiaali- ja terveyspalveluiden yhdenvertaisuus. Monet alueet painivat kuitenkin talouskurimuksessa ja säästöpaineet ovat kovat.
– Vaalit lähestyvät ja sote-keskustelu kiihtyy. Olennaista olisi luoda rahoitusmalli, joka on kaikille tasapuolinen. Eriarvoistuminen on jo perustuslainkin näkökulmasta väärin, Väyrynen totesi.
– Rahoitusmallia on tosiaan tarpeen vielä hioa. Myös alueilla on vielä paljon tekemistä. Resurssit ovat niukat, joten on mietittävä tarkkaan, mihin rahat käytetään. Uskon, että tilanne kehittyy kuitenkin parempaan suuntaan, Pitkänen sanoi.
