Terveydenhuolto Suom Lääkäril 2026;81:e47431, www.laakarilehti.fi/e47431

Öinen liikennemelukin voi nostaa veren kolesteroli- ja rasva‑arvoja

Sydän- ja aineenvaihduntaterveyteen liittyvät muutokset alkoivat näkyä jo 50 desibelin tasolta.

Anni Teppo

Vilkkaiden teiden läheisyydessä asuminen voi vaikuttaa myös elimistön rasva-aineenvaihduntaan.

Oulun yliopiston tutkijat havaitsivat, että muutoksia veren rasva-arvoissa esiintyi jo 50 desibelin melutasolla, ja ne voimistuivat tason noustessa.

Environmental Research -lehdessä julkaistu tutkimus osoitti, että altistuminen liikennemelulle öiseen aikaan on yhteydessä veren kolesteroli- ja rasva-arvojen muutoksiin aikuisilla.

Euroopassa miljoonat ihmiset altistuvat liikennemelulle tasoilla, joita pidetään terveydelle haitallisina. Aiemmat tutkimukset ovat yhdistäneet liikennemelun sydänsairauksiin ja diabetekseen, mutta se, miten melu biologisesti ”pääsee ihon alle”, on ollut epäselvää.

Tutkimuksessa tarkasteltiin yli 270 000 aikuisen aineistoa, joka oli peräisin kolmesta suuresta eurooppalaisesta väestökohortista.

Altistuminen yli 55 dB:n yöaikaiselle tieliikennemelulle oli yhteydessä korkeampiin kokonaiskolesterolin, LDL‑kolesterolin, esteröityjen kolesterolirikkaiden lipoproteiinien, rasvahappojen ja solukalvoihin liittyvien lipidien arvoihin.

Nämä kaikki ovat tärkeitä sydän- ja aineenvaihduntaterveyteen liittyviä tekijöitä. Useimpien biomarkkereiden kohdalla tutkijat havaitsivat selkeän altiste‑vaste-suhteen, jossa muutokset alkoivat näkyä jo 50 dB:n tasolta alkaen.

Yliopiston mukaan tutkimus tuo esiin biologisia mekanismeja, jotka voivat selittää aiemmin havaittuja yhteyksiä liikennemelun sekä sydänsairauksien ja niihin liittyvien aineenvaihduntahäiriöiden välillä.

Lue lisää: Liikennemelu vaikuttaa nuorten mielenterveyteen

Kirjoittaja

Anni Teppo

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030