
"Olen pitänyt ääntä, ja astunut varpaille aika kovaa"
Erikoislääkäri Mikko Aho arvosteli Savonlinnan sairaalan tilannetta Facebookissa, ja hänelle pohdittiin varoitusta.
Kun savolainen puhuu, vastuu siirtyy kuulijalle.
Savonlinnan sairaalan lääkäri Mikko Aho joutui kuitenkin itse vastuuseen sanomisistaan.
Viime vuoden lokakuussa korva-, nenä- ja kurkkutautien osastonylilääkärinä työskentelevän Ahon sähköpostiin kilahti viesti. Hänet kutsuttiin kuulemistilaisuuteen.
Koen, että minun tehtäväni on olla lojaali potilaille.
Mikko Aho
Aiheena oli lojaliteettivelvoitteen rikkominen, ja viestin lähettäjä oli Ahon esihenkilö.
Aho oli kommentoinut Facebookissa Etelä-Savon hyvinvointialueen (Eloisa) ja Pihlajalinnan sopimusta Savonlinnan sairaalan leikkaustoiminnan yhteistyökokeilusta. Hän ihmetteli muun muassa Eloisan kirurgien irtisanomisia.
– Mistä tulee säästö ja elinvoima? Kertokaa ihmeessä! Aho kirjoitti.
Työnantaja ei tykännyt.
Johdolle kipakoita sähköposteja
Kuulemistilaisuudessa Ahoa olivat vastassa korva-, nenä- ja kurkkutautien ylilääkäri sekä operatiivisen vastuualueen ylilääkäri.
Aho oli ottanut mukaansa Eloisan lääkäreiden pääluottamusedustaja Emma Hokkilan. Hän oli myös etukäteen lähettänyt kirjallisesti oman vastineensa.
– Virallinen osuus oli nopeasti ohi, ja esihenkilöni ilmoittivat heti, ettei kirjoitukseni edellytä kirjallisen huomautuksen antamista. He ihmettelivät ainoastaan sitä, mitä olin kuvitellut Facebook-kirjoituksella saavuttavani.
Aho on aiemminkin puuttunut työpaikallaan epäkohtiin ja kommentoinut asioita paikallislehdessä. Hän on lähettänyt johdolle ”kipakoita” sähköposteja myös väärinkäytöksiksi kokemistaan asioista.
Ahon mielestä Savonlinnan sairaalan ja Pihlajalinnan sopimukseen liittyi salailua ja ihmeellisyyksiä, joita lääkärit olivat yrittäneet kokouksissa avata, mutta heidän kysymyksiinsä ei kunnolla vastattu.
– Avasin suuni Facebookissa, vaikka todella harvoin viitsin sinne mitään kirjoittaa. Tästä johtomme ilmeisesti hermostui niin paljon, että antoi esihenkilöilleni tehtäväksi järjestää kuulemistilaisuuden.
Aho ei usko, että kyse oli hänen some-kommentistaan vaan yrityksestä vaientaa ja pelotella.
– Olen pitänyt ääntä asioista, jotka olen kokenut vääriksi, ja astunut muutaman ihmisen varpaille aika kovaa. Olen ollut sellainen paha poliisi.
"Minun tehtäväni on olla lojaali potilaille"
Mikko Aho on työskennellyt korva-, nenä- ja kurkkutautien lääkärinä yli 30 vuotta.
– Nyt vasta ensimmäistä kertaa kuulin sanan lojaliteettivelvollisuus. Kyllä se riipaisi syvältä. Koen, että minun tehtäväni on olla lojaali potilaille, henkilökunnalle ja tämän alueen ihmisille. Ja lojaali olen ollut.
Myös Emma Hokkilaa tapaus hämmensi.
– Jos viranhaltija toistuvasti toimii huonolla tavalla, hänet voidaan varoitusten nojalla myös irtisanoa. Se yllätti, minkä asian nojalla varoitusta tässä tapauksessa harkittiin. Pidin asiaa aika vähäpätöisenä.
Työnantajan velvollisuus on kutsua työntekijä kuultavaksi ennen mahdollisen varoituksen antamista. Hokkila sanookin, että asiassa toimittiin oikein työntekijän oikeusturvan kannalta.
– Ajattelen kuitenkin, ettei esimerkiksi irtisanominen tällaisen Facebook-kirjoituksen takia kestäisi missään oikeusasteessa.
Työnantaja kieltää vahvasti kommentoimasta
Eloisa ei ole ainoa hyvinvointialue, jossa työntekijöiden sanomisiin on puututtu.
Lääkärilehti on kuullut kiristyneestä viestintäilmapiiristä useammalta hyvinvointialueelta.
Tuntuu, ettei avointa keskustelua ja erimielisyyttä suvaita.
Emma Hokkila
Yle kertoi viime lokakuussa Lapin hyvinvointialueen kirjallisesta ohjeesta, joka kielsi lääkäreitä puhumasta medialle palveluverkkouudistuksesta.
Satakunnan Journalistit puolestaan arvosteli jo vuonna 2023 hyvinvointialueensa viestintälinjaa myöntämällä sille perinteisen huonon tiedottamisen Suolasalkkarin. Perusteena oli se, että viranhaltijoiden on hyväksytettävä kaikki sanomansa ylimmällä johdolla.
Pirkanmaan hyvinvointialueen lääkäreiden pääluottamusedustaja Laura Seppälä kertoo, että tietynlainen sanelumentaliteetti on lisääntynyt. Aito keskustelu ja neuvottelu työntekijän ja esihenkilön välillä ovat vähentyneet.
– Iso työnantaja nojaa HR-yksikköön vahvasti, ja siinä on riski, että lääkärin työn erityispiirteet ja vaatimukset unohtuvat.
"Facebookissa joskus saattaa vähän läikähtää"
Husin lääkärien pääluottamusedustaja Kirsi Laasila kertoo viestintäilmapiirin kiristyneen ”jossain määrin”.
– Syksyllä 2024 koko henkilöstöä koskevien YT-neuvottelujen yhteydessä ei saanut vuotaa ulos mitään tietoja. Kukaan ei ole tullut asiasta suoraan sanomaan, eikä mitään kirjallisia viestintäohjeita ole, mutta kyllä kommenttejaan täytyy miettiä.
Laasila kertoo, että mediaa koskevien ohjeiden kanssa Husin viestintä on tarkka. Etenkin valokuvaamiseen on tiukat ohjeet.
Laasila on toiminut luottamusmiehenä yli kymmenen vuotta. Hän kertoo, että lojaliteettivelvollisuuden rikkominen ei ole tullut kertaakaan esiin sinä aikana.
– Kyllä ihmiset käyttävät harkintaa sanomisissaan. Facebookissa joskus saattaa vähän läikähtää.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) lääkäreitä edustava pääluottamusedustaja Hannele Heine sanoo, että lähtökohtaisesti Varha kannustaa viestintäohjeissaan henkilöstöään aktiiviseen viestintään.
– Yksilön sananvapaus tunnustetaan, mutta samalla muistutetaan lojaliteettivelvoitteesta, joka on sitä suurempi mitä korkeammassa asemassa työntekijä organisaatiossa on. Ja lojaliteettia odotetaan, vaikka kommentoisi asioita yksityishenkilönä.
Ongelmallista Heinen mukaan voi olla se, että lojaliteetin raja saattaa näyttäytyä erilaiselta työntekijän ja työnantajan näkökulmasta katsottuna.
Avointa keskustelua ei suvaita
Myös Emma Hokkila on huomannut ilmapiirin kiristyneen.
– Meillä on ihan hyvä yhteistyö työnantajan kanssa, mutta liikkuma- ja neuvotteluvara on pienentynyt. Tuntuu, ettei avointa keskustelua ja erimielisyyttä suvaita. Keskustelu katkaistaan herkemmin tai pahoitetaan mieli.
Jos henkilöstö kokee, ettei se saa ääntään kuuluviin muuten kuin median kautta, on se Hokkilan mielestä oire jostakin. Luottamus työpaikoilla on heikentynyt.
– Luottamusta ei ole puolin eikä toisin, ja se on hankala lähtökohta minkä tahansa työn tekemiseen. Ymmärrän kyllä, että myös alueen johdossa olevien henkilöiden paineet ovat kovat.
Emma Hokkilan mielestä nykyään tuntuu unohtuneen, ettei terveydenhuolto pyöri ilman työntekijöitä.
– Johdetaan asioita ja rahaa, kun pitäisi johtaa ihmisiä ja tunteita.
Mikko Aho sanoo olevansa nyt jopa tyytyväinen siitä, että lojaliteettivelvollisuus tuli esiin.
– Lääkärikunnan keskuudessa termiä ei varmaan oikein tiedetä, eikä sitä, mitä se tarkoittaa. Hyvä, jos asia tulee nyt tunnetummaksi.








