Terveydenhuolto

Pandemia ei pääty ennen kuin rokotteita saadaan kaikkialle

Omikronvariantin leviäminen on kärjistänyt epätasavertaisuutta maailman maiden välillä.

Hertta Vierula

Adobe/AOP
Huonolla maailmanlaajuisella rokotuskattavuudella on todennäköisesti osansa omikronvariantin kehittymisessä.

Maailmassa oli viime marraskuussa annettu jo yli 7,8 miljardia koronarokoteannosta. Alle neljännes oli annettu alemman keskitason ja matalan tuloluokan maissa, vaikka näissä maissa sairastavuus ja kuolleisuus on korkean tuloluokan maita suurempi.

Aiheesta kirjoittaa Akhil Bansal Stanfordin yliopistosta Maailman terveysjärjestö WHO:n tammikuun tiedotuslehdessä .

Bansal toteaa, että huonolla rokotuskattavuudella on todennäköisesti osansa omikronvariantin kehittymisessä. Omikronin leviäminen on myös kärjistänyt epätasa–arvoa koronarokotteiden ja hoidon jakautumisessa tasavertaisesti ympäri maailman.

Rokotteita on pyritty jakelemaan tasavertaisemmin Covax–aloitteen avulla. Monet korkean tulotason maat ovat luvanneet osallistua aloitteeseen. Vuonna 2021 sen avulla piti saada jakeluun kaksi miljardia koronarokotetta. Määrä jäi kuitenkin 537 miljoonaan. Korkean tuloluokan maissa on keskitytty antamaan tehosteannoksia omille kansalaisille sen sijaan, että rokotteita olisi jaettu alemman keskitason ja matalan tuloluokan maihin.

Lue myös

Toinen tapa lisätä koronarokotteiden saatavuutta olisi luopua koronaviruslääkkeisiin ja –rokotteisiin liittyvistä patenteista väliaikaisesti. Tätä ehdottivat Intia ja Etelä–Afrikka jo syksyllä 2020. Yli sata maailman maata sekä sellaiset järjestöt kuin WHO ja Lääkärit ilman rajoja (MSF) ovat asettuneet tukemaan ehdotusta. Lääketeollisuus vastustaa ehdotusta samoin kuin monet korkean tuloluokan maat, kuten Australia, Kanada, Japani, Norja ja EU–maat. Yhdysvallat sen sijaan tukee ehdotusta.

Jotenkin tilanne on saatava ratkaistua. Bansal kirjoittaa, ettei pandemia pääty ennen kuin rokotteita on saatu tasavertaisesti kaikkialle maailmaan.

Kirjoittajat

Hertta Vierula

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030