Terveydenhuolto

Paula Tähtisen tutkimukset muuttavat hoitosuosituksia

Helena ja Niilo Hallman -palkittu: Lapsiperheet sen tietävät – jokainen vältetty korvatulehdus on kotiin päin.

Maria Nummela
Lehtikuva/Kirsi Kanerva
Paula Tähtinen iloitsee siitä, että joku muukin uskoo korvatulehdustutkimuksen olevan mielekästä.

Helena ja Niilo Hallman -palkinnon saa Paula Tähtinen Turun yliopistosta. Lastentautien tutkimussäätiön palkinto jaetaan joka toinen vuosi. Tunnustuksen aiemmin saaneiden joukko on komea: Leo Dunkel , Erika Isolauri , Mika Rämet , Olli Lohi ...

– Kyllä tuo lista tekee vähän paineita, mutta kunnia tulla valituksi on suuri, dosentti nauraa.

– Palkinto toki kannustaa jatkamaan työtä – joku muukin uskoo siihen mitä teet.

Paula Tähtinen tutkii lasten infektiotauteja, etenkin korvatulehduksia. Väitöskirjatyössään kymmenisen vuotta sitten hän selvitti, onko antibiooteista hyötyä akuuteissa välikorvatulehduksissa. Tämän jälkeen työ keskittyi niiden potilaiden tunnistamiseen, jotka eivät hoidosta hyödy. Tulokset ovat vaikuttaneet monen maan hoitosuosituksiin.

Tutkimukset ylähengitystieinfektioiden parissa jatkuvat edelleen. Tähtinen on mukana tutkimuksessa, jossa raskaana oleville annetaan ravintolisää. Tällä pyritään vaikuttamaan vauvan bakteeristoon etenkin suolistossa ja nenänielussa.

– Toivomme, että tätä kautta voitaisiin vaikuttaa ylähengitystieinfektioiden määrään.

Käytössä on oligosakkaridivalmiste. Samaa ainetta on normaalisti äidinmaidossa, lääketutkimuksesta ei siis ole kyse. Valmiiksi tiedetään, että kyseinen oligosakkaridi vaikuttaa esimerkiksi vauvan ulosteen bakteeristoon.

Tavoitteena tautitaakan ja antibioottien käytön leikkaus

Korvatulehdus on niin yleinen vaiva monine aiheuttajineen, ettei taudin poistamisesta maailmasta kannata uumoilla hetkeen. Sen sijaan tautitaakan keventäminen ja antibioottien käytön vähentäminen on mahdollista.

– Jokainen lapsiperhe tietää, kuinka paljon ylähengitystieinfektiot vaikuttavat arkeen. Jokainen vältetty korvatulehdus on kotiin päin.

Paula Tähtinen työskentelee Tyksissä lastentautien erikoislääkärinä ja hoitaa potilaita varsinkin lasten infektio-osastolla. Hän opettaa myös kandeja.

– Opiskelijoista saa energiaa, ja samalla pysyy hyvin kartalla mistä nuoret aikuiset nykyään puhuvat. Heidän innostuksensa tarttuu hyvin myös opettajaan.

Lue myös

Hän on saanut vuosien aikana muutaman muunkin palkinnon, mainittakoon Euroopan lasten infektiolääkäriyhdistyksen Young Investigator Award -palkinto, valtakunnallisen kliinisen tutkijakoulun vuoden tutkijan tunnustus ja Lääkärilehden valinta vuoden kirjoitukseksi.

– Tämä on ehdottomasti suurin palkinto, mitä olen saanut urani aikana. Palkinnot annetaan yhdelle, mutta se on osoitus koko ryhmälle hyvästä työstä. Kaikki tutkijat tietävät, ettei menestys tutkimusrintamalla ole vain yhdestä henkiöstä kiinni.

Tyksissä on pitkät perinteet korvatulehdustutkimuksen alalla.

– Minulla on ollut kunnia työskennellä taitavien seniorien ohjauksessa, jotka ovat kannustaneet minua uran eri vaiheissa. Suuri kiitos kuuluu myös heille.

Palkinto jaettiin 4. marraskuuta Lastentautien tutkimussäätiön 60-vuotisjuhlassa Helsingissä. Tunnustus on suuruudeltaan 15 000 euroa.

Kirjoittaja

Maria Nummela

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030