”Piirilääkärin päätehtävä oli toimia valtiovallan silminä ja korvina”
– Piirilääkärien rooli tiedonvälittäjinä korostui erityisesti poikkeusoloissa, kertoo Markku Nissinen.
Piirilääkärien keskeisin tehtävä oli tuottaa hyödyllistä tietoa. Piirilääkärijärjestelmän aikana terveydenhuollossa oli pitkälti kyse väestön hallinnasta, kun 1700-luvun pragmaattinen hyötyajattelu muovautui vähitellen osaksi valtion kansanterveyspolitiikkaa. Näin kuvaa Oulun yliopistossa väittelevä FM Markku Nissinen.
– Kulkutaudit uhkasivat yksilöiden hengen lisäksi valtion taloutta ja sotilaallista suorituskykyä. 1700-luvulla luotu piirilääkärijärjestelmä pyrki vastaamaan tähän.
Nissisen väitöskirja on ensimmäinen tutkimus, joka tarkastelee Suomessa 1749–1947 toiminutta piirilääkärijärjestelmää koko sen toiminta-ajalta.
Hän sanoo, että piirilääkäri oli valtion virkamies ja yhteiskunnallinen toimija, jonka päätehtävä oli toimia valtiovallan silminä ja korvina. Tehokas tiedonvälitys edellytti moniammatillista yhteistyötä paikallisten ja valtakunnallisten toimijoiden kanssa.
– Hyvät tiedolliset valmiudet auttoivat piirilääkäreitä hallitsemaan myös jatkuvia ristiriitoja papiston ja kunnallisten toimijoiden kanssa. Voisin kuvitella, että nykyaikainen terveydenhuolto pohjautuu tähän samaan tarpeeseen. Tänäkin päivänä luottamus ja sujuva tiedonkulku ansaitaan hyvällä vuorovaikutuksella.
Nykypäivänä kuormittavaksi koettu jatkuva raportointi ja tietojen pirstaloituneisuus eivät nekään ole Nissisen mukaan uusia ilmiöitä. Yksi esimerkki on potilastietojärjestelmien käyttö lääkäreiden työssä.
– 1800-luvun piirilääkärin työstä huomattava osa oli dokumentointia eri viranomaisille. Esimerkiksi vuosi- ja rokotuskertomusten laatiminen lukuisista lähteistä tai ruumiinavauskertomusten hiominen lopulliseen muotoonsa muiden virkavelvollisuuksien ohessa kesti päiviä tai jopa viikkoja.
Monipuolista raportointia
Piirilääkärit raportoivat maaherralle ja maan terveydenhuollon keskusvirastolle. He tuottivat tilannekohtaisia kulku- tai sukupuolitautiraportteja, vuosi- ja rokotuskertomuksia sekä apteekkien tarkastuskertomuksia.
– Lisäksi he vastasivat keskusviraston lähettämiin kiertokirjeisiin, jotka saattoivat koskea esimerkiksi tietopyyntöjä yksittäisen taudin ilmenemismuodoista ja levinneisyydestä.
Oikeuslaitokselle tuotettiin oikeuslääkeopillista tietoa elävistä ja kuolleista.
– Piirilääkärien lausunnoilla oli usein ratkaiseva merkitys epäselvissä oikeustapauksissa. Yksi ydintehtävistä olivat ruumiinavaukset ja niistä annetut lausunnot, joissa arvioitiin kuoleman tai vamman syitä tuomioiden perustaksi.
– He antoivat maaherran käskystä oikeuslaitokselle myös mielentilalausuntoja. Oikeuslääkeopillinen tieto edisti ihmisten oikeusturvaa, kerrytti tietoisuutta sairausriskeistä ja vahvisti valtiovallan legitimiteettiä biovallan näkökulmasta.
Eräänlaisia alueellisia kriisijohtajia
Nissinen toteaa, että piirilääkärien tiedonvälittäjän rooli korostui erityisesti poikkeusoloissa. He toimivat eräänlaisina alueellisina kriisijohtajina raportoimalla lääkinnällistä tietoa siviili- ja sotilasviranomaisten välillä.
– Esimerkiksi Kajaanin kihlakunnan piirilääkäri raportoi talvi- ja jatkosodan aikana tautitilanteesta tiheimmillään jopa viikoittain Lääkintöhallitukselle, sotasairaaloille ja rintaman lääkintäupseereille. Hän myös koordinoi haavoittuneiden hoitoa ja materiaaliapua.
Piirilääkärit toimivat yleisesti lisäksi kutsuntalääkäreinä ja suojeluskuntapiirien esikuntalääkäreinä monien muiden lääkärin tehtävien lisäksi.
– Raportointi oli monisuuntaista, sillä piirilääkärit ohjeistivat myös väestöä ja paikallisviranomaisia.
Valistusta, ohjeita ja määräyksiä annettiin Nissisen mukaan papiston kautta saarnastuolista ja myöhemmin terveydenhuollon toimijoiden ja sanomalehdistön välityksellä.
Kulkutautien torjuntatoimien vaikuttavuutta analysoitiin
Vuoden 1832 piirilääkäriasetus velvoitti valvomaan väestön terveydentilaa sekä tuottamaan tietoa kansanterveyden, moraalin ja yhteiskunnallisen kurin ylläpitämiseksi.
– Esimerkiksi vuosi- ja rokotuskertomuksissa pohdittiin hoidon ja eri toimenpiteiden tuloksia sekä raportoitiin keinoista tai ehdotettiin niitä isorokon tai muiden tarttuvien tautien torjunnan tehostamiseksi.
Piirilääkärit toimivat käytännössä alueensa epidemiologeina.
– Analysoimalla kulkutautien syitä, leviämistä ja torjuntatoimien vaikuttavuutta he auttoivat osaltaan kehittämään tehokkaampia sairauksien ehkäisy- ja hoitokeinoja.
Tiiviit yhteydet valtiovaltaan yllättivät
Nissinen hämmästyi piirilääkäreiden roolista laaja-alaisina tiedontuottajina ja heidän läheisistä kytköksistä valtiovaltaan ja sen biopoliittisiin tavoitteisiin.
– Vaikka lääkärien varhainen professionalisoituminen tunnetaan jo aikaisemmasta tutkimuksesta, piirilääkärien yhteiskunnallinen status vahvistui selvästi 1800-luvun kuluessa. Saavutettu auktoriteettiasema säilyi vielä aluelääkärimallin jo muotoutuessa 1940-luvulla, jolloin paikallismedia julkaisi piirilääkärien tekstejä sellaisenaan.
Piirilääkärien rooli korostui etenkin poikkeusoloissa, ja se myös vahvistui niiden myötä.
Nissinen kuvaa, että 1800-luvun alun vapaamman vaiheen jälkeen piirilääkärit välttivät pitkään terveyspoliittisia kannanottoja, mutta niiden määrä kasvoi selvästi Suomen itsenäistyttyä.
– En ota väitöskirjassani kantaa piirilääkärien tuottaman tiedon oikeellisuuteen, mutta huomionarvoista oli heidän vankka uskonsa hoitojen ja erilaisten toimenpiteiden vaikuttavuuteen. Kyynisyyttä ei aineistossa juurikaan ilmennyt. Lähinnä valitettiin olosuhteiden mahdottomuutta ja resurssipulaa. Lähdekriittisesti tarkasteltuna taustalla voi olla useita vaikuttimia, mutta voisi varmaan todeta, että piirilääkäritkin olivat tältä osin aikansa lapsia.
FM Markku Nissisen väitöskirja Valtiovallan palveluksessa. Piirilääkärit hyödyllisen tiedon tuottajina Kajaanin kihlakunnassa 1823–1947 tarkastetaan Oulun yliopistossa 23. lokakuuta.
Väitöskirja julkaistaan Pohjois-Suomen Historiallisen Yhdistyksen Studia Historica Septentrionalia -sarjassa.
