Pitkään hoitoa odottaneiden määrä puolittui Husissa
Yli 90 prosenttia asiakkaista pääsi erikoissairaanhoitoon hoitotakuun mukaisesti.
Yli 91 prosenttia Husin asiakkaista on päässyt erikoissairaanhoitoon hoitotakuun mukaisesti Tammi−maaliskuun aikana, kerrotaan Husin osavuosikatsauksessa. Yli puoli vuotta hoitoa odottaneiden määrä oli maaliskuun loppuun mennessä puolittunut vuodenvaihteen tilanteeseen verrattuna ja hoitoon pääsy on kehittynyt suotuisasti myös sen jälkeen.
Tiettyjen erikoisalojen, kuten tukielinkirurgian ja silmätautien, hoitojonoja on pystytty lyhentämään Husissa alkuvuonna merkittävästi.
Tuoreet henkilöstökyselyn tulokset kertovat, että oman työpaikan suositteluhalukkuus on kääntynyt positiiviseksi.
Tulos ylijäämäinen
Kestävä talous on yksi Husin strategisista painopisteistä. Tilikauden tulos on 57,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen ja 32,4 miljoonaa euroa talousarvion tavoitetta parempi.
Palvelutuotannon volyymi ylitti talousarvion sisältämän suunnitelman 4,8 prosentilla ja kasvoi edellisen vuoden tasosta 5,0 prosenttia.
Hoitovelan kustannusarvio oli maaliskuun lopussa noin 17,4 miljoonaa euroa.
Maaliskuun 2026 lopussa Husin asiakastyytyväisyyttä mittaava suositteluindeksi oli 84.




