Terveydenhuolto

Sairaalapaikkoja ei olisi riittänyt kaikille Uudellamaalla ilman koronarokotuksia

Husin ja kuntien vuodeosastoilla potilaita on edelleen yli sata.

Tiiamari Pennanen
Meilahden teho-osaston kohortti huhtikuussa 2021.

Koronaviruksen aiheuttamia tautitapauksia ilmenee edelleen paljon Uudellamaalla, tiedottaa Hus . Tehohoidossa koronapotilaita on nyt alle viisi, mutta Husin ja kuntien vuodeosastoilla potilaita on edelleen yli sata.

– Ilman rokotuksia omikronvariantti olisi johtanut siihen, että sairaalakapasiteettimme ei olisi riittänyt kaikkien potilaiden hoitoon, Husin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi sanoo tiedotteessa.

Hän muistuttaa, että koronarokotusten ottaminen on tärkeää. Husin alueella 18 vuotta täyttäneistä on kokonaan rokottamatta vielä noin 170 000.

Uusimaa on edelleen leviämisaluetta, ja tartuntoja on todettu paljon. Laboratoriotestillä on todettu 10 000 – 15 000 tartuntaa viikoittain. Husissa analysoiduista näytteistä lähes puolet on positiivisia. Jätevesinäytteissä koronaviruksen määrät ovat korkeita ja noususuunnassa.

Lue myös

Rajoituksia on suurilta osin poistettu, joten hyvät terveysturvallisuustoimet ja vastuullinen käytös korostuvat. Maskin käyttöä suositellaan rokotusuojan tasosta riippumatta kaikille 12 vuotta täyttäneille julkisissa sisätiloissa ja liikennevälineissä, joissa on muita ihmisiä.

Lähityöhön suositellaan astettaista paluuta, jossa yhdistyy etä– ja lähityö.

Asiakastiloissa ja yleisölle avoimissa tiloissa tulee kiinnittää huomiota toimenpiteisiin, joilla voidaan estää koronataudin leviämistä.

Kirjoittaja

Tiiamari Pennanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030