Terveydenhuolto

Suomalaiset osallistuneet laiskasti suolistosyövän seulontaan

Suolistosyövän löytyminen jo oireettomana tai esiastevaiheessa onnistuu äärimmäisen herkällä ulosteen veritestillä.

Anne Seppänen
Adobe/AOP

Osallistuminen suolistosyövän seulontaan on tähän mennessä ollut toivottua heikompaa Suomessa.

Suolistosyöpää seulotaan tänä vuonna 60-, 62-, 64-, 66- ja 68-vuotiailta naisilta ja miehiltä. Seulonta laajenee vähitellen ulottumaan kaikkiin 56–74-vuotiaisiin.

Osallistumisaktiivisuus on toistaiseksi jäänyt noin kymmenen prosenttia alhaisemmaksi kuin valtakunnallista ohjelmaa edeltäneessä pilotissa.

Syöpäjärjestöt on asiasta huolissaan.

– Kyllä me olemme huolissamme siitä, miksi seulontaan ei ole osallistuttu aktiivisemmin. Suolistosyövät löytyvät oireettomassa vaiheessa ainoastaan sillä, että suomalaiset osallistuvat seulontaan. Jos näin ei tehdä, osa syövistä pääsee leviämään, suolistosyövän seulonnan ohjelmakoordinaattori Maija Jäntti Suomen Syöpärekisteristä sanoo tiedotteessa .

Testi havaitsee veren ulosteessa

Suolistosyövän löytyminen jo oireettomana tai esiastevaiheessa onnistuu äärimmäisen herkällä ulosteen veritestillä. Suomessa käytetään FIT-testiä, joka havaitsee ulosteesta veren, jota ei silmin pystytä näkemään.

Lue myös

Seulonnalla suolistosyöpä ja sen esiaste havaitaan selvästi varhaisemmin, jolloin hoitamalla esiaste voidaan estää myös syövän synty. Kahden seulontavuoden aikana pilotin yhdeksässä alkuperäiskunnassa löydettiin vakavia esiasteita, edenneitä adenoomia, yhteensä 290 ja syöpiä 84. Miehiltä löytyi edennyt adenooma tai syöpä useammin kuin naisilta.

– Oireiden perusteella suolistosyöpä havaitaan yleensä vasta levinneessä vaiheessa, jolloin hoidot ovat raskaita ja niistä voi jäädä myös pysyviä haittoja, Jäntti sanoo.

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030