Terveydenhuolto

Syöpä ajaa monen taloudelliseen ahdinkoon

Perustarpeista, kuten ruoasta ja lääkkeistä, joutui tinkimään 44 prosenttia Syöpäsäätiön kyselyyn vastanneista.

Tiiamari Pennanen
Adobe/AOP

Syöpään sairastuminen voi johtaa myös vakaviin taloudellisiin ongelmiin. Syöpäsäätiön tekemässä kyselytutkimuksessa 44 prosenttia vastaajista kertoi joutuneensa säästämään perustarpeista, kuten ruoasta, lääkkeistä ja palveluista, johtuen oman tai perheenjäsenen sairastumisesta.

72 prosenttia vastaajista joutui luopumaan harrastuksista, perheen yhteisistä matkoista ja erilaisista virkistysmahdollisuuksista.

Valtaosalla vastaajista (86 %) sairastuminen heikensi perheen taloudellista tilannetta. Yli puolella (55%) tilanne heikkeni oleellisesti.

Jos syöpään sairastunut on lapsi, toinen vanhemmista joutuu jäämään pois työelämästä joksikin aikaa ja viettämään aikaa sairaalassa. Etenkin yhden vanhemman perheissä tilanne voi olla vaikea.

Lue myös

Lapsen sairastuminen tuo haasteita kulujen kattamisen lisäksi myös arjen käytännön järjestelyihin esimerkiksi useamman lapsen perheissä. Lapsiperheissä on jouduttu myös vähentämään hankintoja lapsille, yhteisiä perhejuhlia ja lasten harrastuksia.

Vaikka taloudellisista huolista kärsi moni, läheskään kaikki vastaajat eivät olleet saaneet niihin neuvontaa tai tukea. Neuvontaa oli saanut vain 23 prosenttia ja taloudellista tukea kolmasosa.

Kyselytutkimus toteutettiin kesän 2022 aikana, ja siihen vastasi 536 henkilöä ympäri Suomen.

Kirjoittaja

Tiiamari Pennanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030