Terveydenhuolto

Syöpäpotilaiden yhdenvertaisuus vaatii toimia

Syöpäpotilaista 75 prosentilla tulot pienenivät syövän takia.

Ulla Toikkanen

Adobe/AOP
 Kipujen ja elämänlaatua heikentävien oireiden hoito vaihtelee Suomessa.

Suomi on syövästä selviytymisessä maailman 10 parhaan maan joukossa. Silti syöpään liittyy eriarvoisuutta myös Suomessa. Esimerkiksi syövän ilmaantuvuudessa ja syöpäkuolleisuudessa on alueellisia ja sosioekonomisia eroja, muistuttaa Syöpäjärjestöt.

– Yksi selkeistä eriarvoisuuden hetkistä on syövän diagnosointi. Ihmisillä on työtilanteestaan ja sosioekonomisesta asemastaan johtuen erilaiset mahdollisuudet päästä terveydenhuoltoon. Jos lääkäriaikaa joutuu odottamaan viikkoja tai kuukausia, voi syövän diagnosointi viivästyä. Uusilla aluevaltuutetuilla on olennaisen tärkeänä tehtävänään vahvistaa perusterveydenhuoltoa koko maassa, jotta hoitoonpääsyn yhdenvertaisuutta voidaan parantaa, sanoo Syöpäjärjestöjen terveysosaston johtaja Marika Skyttä tiedotteen mukaan.

Suomen Syöpäpotilaiden vuonna 2019 tekemän selvityksen mukaan 75 prosentilla syöpäpotilaista tulot pienenivät syövän takia. Samaan aikaan hoidot ja lääkkeet kasvattavat menoja.

Terveydenhuollon maksuttomuutta syytä lisätä

Syöpäjärjestöjen mielestä taloudellista yhdenvertaisuutta tulisi parantaa lisäämällä terveydenhuollon maksuttomuutta. Tärkeää olisi myös uudistaa maksukatot. Käyntimaksujen, terveydenhuollon matkojen ja lääkkeiden maksukatot tulisi yhdistää yhdeksi maksukatoksi, jonka taso sidottaisiin esimerkiksi takuueläkkeen suuruuteen. 

Lue myös

Yhtenäisen maksukaton sisällä tulisi säilyä erilliset maksukatot, jolloin lääke-, matka- tai käyntimaksujen kertymät tullessa täyteen potilaan ei tarvitsisi enää maksaa kyseisiä kuluja. Tärkeä parannus olisi myös se, että maksukaton omavastuu jakautuisi tasaisemmin vuoden aikana. 

Huomio palliatiiviseen hoitoon

Akuutti syövänhoitoon liittyvä yhdenvertaisuusongelma Suomessa liittyy Syöpäjärjestöjen mukaan palliatiiviseen hoitoon ja saattohoitoon.

Kipujen ja elämänlaatua heikentävien oireiden hoito sekä elämän loppuvaiheen hoito ovat Suomessa vaihtelevasti, jopa puutteellisesti järjestettyjä. Pulaa on niin resursseista kuin osaamisesta. Tämän lisäksi eri alueiden asukkailla on erilaiset mahdollisuudet saada palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa. 

Maailman syöpäpäivää vietetään tänään 4. helmikuuta teemalla Kaikille paras mahdollinen hoito.

Kirjoittaja

Ulla Toikkanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030