Terveys on ihmisoikeus
YK:n yleiskokousviikolla New Yorkissa käsitellään muun muassa pandemioita ja yleistä terveyskattavuutta.

Korkean tason kokouksilla pyritään sitouttamaan valtioiden päättäjiä investoimaan terveyteen ja terveysjärjestelmien vahvistamiseen.
– Terveys ihmisoikeutena on avainasemassa pandemioiden ehkäisyssä, varautumisessa ja niihin vastaamisessa. Se on tärkeä lähtökohta myös universaalin terveyskattavuuden saavuttamiselle. Suomi korostaa puheenvuoroissaan muun muassa sukupuolten tasa-arvoa, kertoo Suomea kokouksissa edustava valtiosihteeri Laura Rissanen tiedotteessa .
Koronapandemia korosti monenkeskisen yhteistyön tärkeyttä. Suomi pitää globaalia solidaarisuutta tärkeänä osana pandemioiden vastaista työtä. Suomi on sitoutunut vahvistamaan hätätilavalmiutta ja osallistuu asiasta muun muassa WHO:ssa käytäviin kansainvälisiin neuvotteluihin.
Universaalin terveyskattavuuden (UHC) tavoitteena on, että kaikilla ihmisillä on pääsy välttämättömiin ja laadukkaisiin terveyspalveluihin. Suomi tukee toimia universaalin terveyskattavuuden saavuttamiseksi. Kokouksessa Suomi pyrkii tuomaan esille erityisesti seksuaali- ja lisääntymisterveyden roolia.