Terveydenhuolto

Terveysteknologian vienti kasvoi uuteen ennätykseen

Koronapandemian lisäksi yritysten toimintaa ovat vaikeuttaneet pula komponenteista ja osaajista.

Anne Seppänen
Adobe/AOP

Terveysteknologian vienti kasvoi uuteen ennätykseen vuonna 2022. Tuotevienti oli viime vuonna 2,65 miljardia euroa. Kasvua edellisvuodesta oli kuusi prosenttia.

Terveysteknologia ry:n toimitusjohtaja Saara Hassinen kertoo tiedotteessa, että vuonna 2022 päästiin normaaliin kasvuun.

– Koronavuodet verottivat terveysteknologian tuotevientiä, vaikka vienti on joka vuosi ollut edellistä vuotta suurempaa. Pahimpana vuonna 2020 koronatestien vienti korvasi muiden osa-alueiden viennin laskun, hän sanoo.

Hassisen mukaan korona ei ollut ainoa yritysten toimintaa vaikeuttanut asia.

Lue myös

– Ilman koronaa sekä komponentti- ja osaajapulaa juhlisimme nyt 3 miljardin euron rajapyykin ohittamista. Sen verran kasvua edellisinä vuosina menetettiin.

Komponenttipulan osalta tilanne on helpottunut. Osaajapula sen sijaan on kroonistunut. Kansainvälisten rekrytointien tarve on kova, kuten muuallakin teknologiateollisuudessa.

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030