
Toiveita Joulupukille
Ajat ovat vaikeat – mitä lääkärit toivovat tänä vuonna?
Lääkärilehti kysyi haastateltavilta:
Jos saisit toivoa mitä tahansa työhösi, opiskeluusi tai suomalaiseen terveydenhuoltoon liittyvää, mitä pyytäisit Joulupukkia tuomaan? Voit esittää myös henkilökohtaisen toiveen.
Näin he vastasivat:
Lisää rahaa sote-palveluihin
Joonas Kiili työskentelee erikoistuvana lääkärinä Sairaala Novassa Jyväskylässä. Hän on huolissaan sekä potilaista että henkilöstöstä.
– Toivon lisää rahaa sosiaali- ja terveyspalveluihin. Ne ovat väärä paikka säästää. Kun kaikessa mennään nopeat säästöt edellä, tehdään vahinkoja, jotka aiheuttavat myöhemmin suuria kuluja. Pitkäjänteinen kehittäminen kärsii.
Toiseksi toivon, että henkilöstön ääntä kuunneltaisiin. Työhyvinvointi pitäisi huomioida muutoinkin kuin juhlapuheissa. Henkilöstön pitää aina vain venyä, vaikka on jo ratkeamispisteessä. Ja kun tulee irtisanomisia, työt kaatuvat jäljelle jäävien niskaan.
Kolmas toivomus on, että potilaat otettaisiin huomioon, kun uudistuksia valmistellaan. Nykyisin potilaita pompotellaan. Pitäisi miettiä kokonaisuutta ja huolehtia hoidon jatkuvuudesta.
Esimerkiksi päivystykseen tulee usein vanhuksia, joille voimme tarjota vain hetkellistä apua. He tarvitsisivat jatkohoitopaikan tai ympärivuorokautisen hoivapaikan, mutta kun sellaisia ei ole, heidät palautetaan kotiin, jossa eivät enää pärjää.
Lääkäreille työrauha
Jaana Pikkupeura on Pohjois-Pohjanmaan (Pohde) pääluottamusedustaja. Pohteessa on käyty yli kolmetkymmenet YT-neuvottelut, jotka ovat täyttäneet hänen kalenterinsa. Pahimmillaan on ollut neuvotteluja useissa yksiköissä samaan aikaan.
– Toivon Pohteen lääkäreille työrauhaa, jotta he saisivat keskittyä työhönsä ja sen kehittämiseen. Nyt on koko ajan myllerrystä. Ihmiset ovat väsyneitä.
Itselleni toivon jouluksi yhteistä aikaa perheen kanssa.
Katse tulevaisuuteen
Sally Leskinen on Etelä-Karjalan hyvinvointialueen johtaja. Lääkärilehden lukijat äänestivät hänet keväällä Vuoden sote-vaikuttajaksi.
– Toivon, että poliitikot lopettaisivat peruutuspeiliin katsomisen päätöksiä tehdessään. Nyt olisi syytä pyrkiä parlamentaariseen työhön ja edistää asioita yli hallituskausien.
Toiseksi toivon, että lääkäriprofessio osallistuu aktiivisesti sote-palvelujen kehittämiseen. Tässäkin on katsottava kokonaisuutta. Hyvät ratkaisut eivät tule keneltäkään yksin.
Henkilökohtainen toiveeni on saada uusi lautapeli ja paljon peli-iltoja.
Kauhalla viisautta päättäjille
Teemu Silver opiskelee lääketiedettä neljättä vuotta Helsingin yliopistossa. Tänä vuonna hän on toiminut myös Lääketieteenkandidaattiseuran puheenjohtajana.
– Toivon Joulupukilta kauhalla viisautta päättäjille. Ennaltaehkäisyyn, hoitoon pääsyyn ja hoidon jatkuvuuteen pitää kiinnittää huomiota, eikä päästää tilannetta kriisiytymään.
Koulutuksesta leikkaaminen olisi pikkuhiljaa lopetettava. Tilanne oli huono jo aiemminkin, mutta nyt se on vielä heikkenemässä. Jos halutaan osaavaa henkilökuntaa terveydenhuoltoon, laadukkaaseen koulutukseen on panostettava.
Henkilökohtaisesti toivon pukilta ensi vuodeksi tyhjempää kalenteria. Kandiseuran puheenjohtajana oleminen on ollut antoisaa, mutta se on vienyt myös tosi paljon aikaa.
Omalääkäri jokaiselle
Anna Siitonen työskentelee tällä hetkellä Tampereella Kaukajärven lähiaseman, Hervannan sote-aseman ja Hatanpään kiirevastaanoton vastaavana lääkärinä.
– Toivon, että jokaiselle suomalaiselle nimetään omalääkäri ja omahoitaja. Se olisi tutkitusti paras malli niin potilaiden kuin lääkärien kannalta. Kelan kokeilu valinnanvapaudesta 65 vuotta täyttäneille ei ole ratkaisu perusterveydenhuollon haasteisiin.
Jotta ensimmäinen toive voisi toteutua, tarvitaan tuhat terveyskeskuslääkäriä lisää. Ihan sama, toimisivatko he virkasuhteessa vai ammatinharjoittajina.
Vielä toivoisin, että terveyskeskuksiin saataisiin samanlainen systeemi kuin sairaaloissa jo on, eli olisi erikoislääkärien vakanssit ja junnuvakanssit. Työkuorma tasaantuisi ja nuoret saisivat kokeneemmilta riittävästi ohjausta.
Henkilökohtainen toiveeni on, että loma-asuntoprojekti etenisi hyvin ensi vuonna. Siinä auttaisi, jos onnistuisin pitämään viime vuosina kertyneitä lomapäiviä pois.
Rauhaa ja rauhoittumista
Lääkintöneuvos Kati Myllymäki on eläkkeellä, mutta monessa mukana. Hän on muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen neuvoston sekä Valtakunnallisen sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan Etenen puheenjohtaja.
– Kollegakunnalle toivon toimivampia potilastietojärjestelmiä.
Kaikille toivon rauhaa ja rauhoittumista. Monet kansalaiset, etenkin nuoret, ovat ahdistuneita maailman tilanteesta, kuten sodista, konflikteista ja ilmastonmuutoksesta.
Toivon myös kestävää kehitystä. Jouluna pakettien määrä on monessa kodissa valtava. Tavaroiden sijaan olisi hyvä antaa aineettomia lahjoja. Minua ilahdutti esimerkiksi Luonnonperintösäätiön lahjakortti, jonka arvolla suojellaan pala luonnontilaista metsää.
Jos rahaa suinkin liikenee, joulun aikaan olisi hyvä hetki lahjoittaa rahaa avustusjärjestöille, kuten Lääkärit Ilman Rajoja -järjestölle tai SPR:lle.
Lisäksi toivon ihmisille läsnäoloa. Kännykät kiinni joulunpyhiksi!









