Terveydenhuolto

Työpaikoilla puutteita kemikaaleilta suojautumisessa

Kemikaalialtistus voi aiheuttaa syöpää, perimän muutoksia ja lisääntymiskyvyn heikkenemistä.

Tiiamari Pennanen

Adobe/AOP

Työntekijät altistuvat tarpeettomasti kemikaaleille, tiedottaa työsuojeluhallinto. Sen mukaan työpaikoilla tunnetaan huonosti kemikaalien vaarat.

Työsuojeluviranomaisten tekemissä tarkastuksissa yli puolessa työpaikoista oli puutteita kemiallisiin tekijöihin liittyen.

– Merkittävissä määrin puutteita havaittiin muun muassa riskien arvioinnissa, työterveyshuollon työpaikkaselvityksissä, kemikaaliluetteloissa ja syöpävaarallisille kemikaaleille altistuneiden henkilöiden luetteloinnissa, sanoo ylitarkastaja  Satu Auno tiedotteessa.

Lue myös

Viime vuonna työsuojeluviranomaiset tekivät 650 kemikaaleihin kohdennettua tarkastusta. Valvontaa kohdennettiin kemikaaleja paljon käyttävään teollisuuteen ja esimerkiksi autokorjaamoille.

– Pyrimme vaikuttamaan työpaikkoihin niin, että tapaturmat, ammattitaudit ja työperäiset sairaudet vähenisivät.

Kemikaalialtistus voi aiheuttaa muun muassa syöpää, perimän muutoksia ja lisääntymiskyvyn heikkenemistä. Työnantajalla on velvollisuus suojella työntekijöitä.

Kirjoittajat

Tiiamari Pennanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030