Terveydenhuolto

"Työterveyshuollon sairaanhoitoa uudistettava osana sote-kokonaisuutta"

THL:n selvitys viittaa siihen, etteivät kaikki työterveyshuollon sairaanhoitokäynnit välttämättä liity työkyvyn edistämiseen ja tukeen.

Ulla Toikkanen
Adobe/AOP

Työterveyshuollon sairaanhoidossa on yhdenvertaisuuteen ja resurssien jakautumiseen liittyviä ongelmia Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen selvityksen mukaan.

– Suomessa terveydenhuoltojärjestelmää ei ole ohjattu kokonaisuutena siten, että resurssien, kuten henkilöstön ja rahoituksen, jakautuminen tukisi terveyspolitiikan tavoitteiden saavuttamista. Tällaisia tavoitteita ovat esimerkiksi väestöryhmien välisten terveyserojen kaventaminen ja terveydenhuollon yhdenvertainen saatavuus, sanoo THL:n tutkimuspäällikkö, dosentti Liina-Kaisa Tynkkynentiedotteessa.

Lakisääteiseen työterveyshuoltoon kuuluvat ensisijaisesti työhön liittyvät terveystarkastukset, työkyvyn tukeminen sekä sellaisten sairauksien tai oireiden selvittely, joilla on yhteys työhön ja työkykyyn.

THL:n mukaan tätä laajempi työterveyshuollon sairaanhoito tulisi huomioida, kun sote-järjestelmää kehitetään Suomessa tulevina vuosina.

Selvitys koskee sellaisia työterveyshuollon sairaanhoitopalveluja, jotka eivät kuulu lakisääteiseen työterveyshuoltoon eli joiden järjestäminen on työnantajalle vapaaehtoista.

Tulot vaikuttavat

Työikäisten sairaanhoitopalvelujen käyttö on jakautunut esimerkiksi työmarkkina-aseman ja tulojen mukaan.

Kaikki voivat hakeutua kiireettömään hoitoon julkiseen perusterveydenhuoltoon, ja yksityisiä palveluita on mahdollisuus käyttää, jos niistä pystyy maksamaan.

Suurella osalla työssäkäyvistä on lisäksi mahdollisuus käyttää työterveyshuollon sairaanhoidon palveluita. Työnantajien välillä on eroja siinä, kuinka kattavia sairaanhoitopalveluita ne työntekijöilleen hankkivat.

Työikäisten kokemukset terveyspalveluista eroavat merkittävästi. Eroja on esimerkiksi siinä, kuinka vaivattomasti ja mistä syystä hoitoon pääsee ja kuinka sujuvaa hoito on.

Lisäksi työterveyshuollon ja yksityisten palveluiden käyttäjillä on usein myös ylipäätään vähemmän palvelujen tarvetta kuin pääsääntöisesti perusterveydenhuollossa asioivilla.

– Nämä palvelujärjestelmästä johtuvat erot ovat todennäköisesti yksi tekijä, joka synnyttää terveyseroja väestöryhmien välille. Maksukyky ja työmarkkina-asema määrittävät ainakin osin sitä, kuinka nopeasti ihmisen on mahdollisuus päästä hoitoon, Tynkkynen kertoo.

Potilas hakeutuu pääosin lääkärille

Selvityksen perusteella näyttää siltä, että työterveyshuollon sairaanhoidossa on paljon käyntejä, joita julkisella puolella ei todennäköisesti hoitaisi lääkäri, vaan esimerkiksi terveyden- tai sairaanhoitaja.

– Julkisella sektorilla on pitkään kehitetty erilaisia työnjaon malleja esimerkiksi henkilöstön saatavuuteen liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi. Näyttää siltä, että työterveyshuollon sairaanhoidon vastaanotoilla ja etäkontakteissa lääkäri hoitaa myös sellaisia potilaita, jotka julkisella puolella ohjautuisivat terveyden- tai sairaanhoitajalle, toteaa THL:n johtava asiantuntija Päivikki Koponen.

Työterveyshuollon sairaanhoitopalveluita tuottavat pääsääntöisesti lääkärit, jotka toimivat osa-aikaisina yksityisinä ammatinharjoittajina yritysten tiloissa.

–  Selvityksemme viittaa siihen, että kaikki työterveyshuollon sairaanhoitokäynnit eivät välttämättä liity työterveyshuollon ensisijaisiin tehtäviin eli työkyvyn edistämiseen ja tukeen, Koponen jatkaa.

Lue myös

Terveydenhuollon kokonaisohjausta parannettava

Vuoden 2023 alusta voimaan astuneen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistus koski vain julkista sosiaali- ja terveydenhuoltoa, eikä siinä otettu kantaa esimerkiksi työterveyshuollon sairaanhoidon palveluihin.

THL:n asiantuntijat ehdottavat, että terveydenhuoltojärjestelmän kokonaisohjausta parannettaisiin niin, että se ottaisi huomioon paremmin koko väestön palvelutarpeet.

Tynkkysen mukaan nyt olisi hyvä hetki alkaa rakentaa suunnitelmaa sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisjärjestelmän uudistamiseksi. Nykyistä järjestelmää olisi syytä arvioida esimerkiksi muuttuneen työelämän, kuten lyhyiden työsuhteiden yleistymisen, sekä väestön ikääntymisen näkökulmasta.

– Työterveyshuollon sairaanhoidon luomat rakenteelliset, eriarvoisuutta tuottavat mekanismit ovat peruste, miksi THL julkaisee aiheesta oman selvityksensä. Tavoitteemme on, että raportista käynnistyisi analyyttinen pohdinta siitä, kuinka sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän kokonaisuutta tulisi tältä osin uudistaa. Aiemmin asiasta virinnyt keskustelu ei ole edennyt varsinaiseen yhteiskuntapoliittiseen arviointiin, kertoo THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta.

Selvitys perustuu aiempaan tutkimukseen sekä aiemmin julkaisemattomiin tietoihin palveluiden käytöstä. Tietoja on koottu perusterveydenhuollon avohoidon ilmoituksista (Avohilmo) sekä väestötutkimuksista.

Kirjoittaja

Ulla Toikkanen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030